Kolmas Tales of Monkey Island vaihtaa tapahtumaympäristön kahden edeltävän saarista jättivalaan vatsaan. Maiseman vaihdos tuo virkistävää vaihtelua sarjaan. Osaksi tämän takia Lair of Leviathan on tähänastisista episodeista paras.
Niille jotka eivät kahta edeltävää (Launch of the Screaming Narwhal ja The Siege of Spinner Cay) osaa ole pelanneet juoni on yksinkertainen. Ensimmäisessä osassa Guybrush päästi tahtomattaan ilmoille voodooruton piinaamaan piraatteja. Ainoa keino pysäyttää rutto on löytää maaginen pesusieni, La Esponja Grande, joka imee voodooenergiaa itseensä. Toisen osan lopussa Guybrushin ja häntä jahdanneen piraatinmetsästäjän Morgan LeFlayn nielaisee laivoineen päivineen jättiläismanaatti, jonka pitäisi johdattaa sankarimme taikapesusienen luokse.
Vatsasta löytyy tutkimusmatkailija Coronado De Cava, joka myös jahtaa sientä. Ongelmia aiheuttaa hänen miehistönsä, joka on muodostanut pyhän veljeskunnan ja haluaa jäädä valaan vatsaan asumaan. Tämän varmistaakseen he ovat leikanneet valaan korvasta sen suuntavaiston sisältävän osan. Luulisi kyllä että neljä miestä nopeasti kyllästyisi toistensa seuraan ja alkaisi kenties kaivata naisseuraakin jossain vaiheessa. Valaan maha on myös yllättävän stabiili, sen kuitenkin uidessa suuntavaistonsa kadottaneena ympyrää jatkuvasti.
Jos epätodennäköisyydet jättää syrjään on merimiesten veljeskunta hauskimpia elementtejä Tales of Monkey Islandissa tähän asti. Jäsenet ovat kohtuullisen epätodennäköinen porukka muodostuen hippisurffarista, nörtinoloisesta pullukasta, luuranko Santinosta ja LeChuckiakin ilkeämmästä piraatista. Tämän porukan jäseneksi Guybrushin pitäisi päästä korjatakseen valaan suuntavaiston, jonka jälkeen sen pitäisi johdattaa sankarimme pesusienen luokse.
Juonen edetessä pelaaja uhkaa jälleen hukkua jatkuvan vitsitulvan alle. Vaikka Lair of the Leviathan nojaa totuttuun tapaan dialogiin perustuviin juttuihin myös hahmojen animaatioon on panostettu aiempaa enemmän. Tämä lisää uuden elementin vitseihin ja mahtuupa mukaan myös piraattimainen ilveilykisa. Hieman tuli ikävä Guybrushin papukaijaa, mutta vanhoista Monkey Islandeista tuttu hahmo paikkaa lintua onnistuneesti.
Tales of Monkey Islandin suurin ongelma tähän asti ovat olleet kontrollit. Guybrushia on liikuteltu joko näppäimistöllä tai hiirellä, jonka avulla liikkuminen aiheuttaa suurimmat ongelmat. Lair of the Leviathaniin nämä on pitkälti korjattu sillä en ohjaukseen enää kiinnittänyt liikaa huomiota. Tässä auttaa varmasti pelialueen koko. Kahden ensimmäoisen episodin saarista poiketen valaan vatsassa ei hirveästi tule käveltyä paikasta toiseen.
Episodi on muutenkin paljon tiukempi kokonaisuus. Kun kävelyä on vähemmän pystyy keskittymään juoneen ja vitseihin, mitkä Tales of Monkey Islandin tärkein sisältö loppujen lopuksi ovat. Puzzleissakaan en tällä kertaa ollut pitkiä aikoja jumissa ja kaikki melkein itse ratkaisinkin. Osa seurasi liian sekopäistä logiikkaa minun aivoilleni, mutta Internet on onneksi täynnään läpipeluuohjeita.
Jos pidit aiemmista osista niin Tales of Monkey Island: Lair of the Leviathan varmasti miellyttää myös. Se onnistuu parantamaan elementtejä, jotka onnistuivat kahdessa edeltävässä jaksossa ja korjaamaan niiden monista virheistä. Jakso antaa myös kipeästi kaivatun ympäristön vaihdoksen. Telltale Games revittelee aiempaa rohkeammin ja jaksossa on monta älyvapaata käännettä joita ei näe ennalta. Jos sarja jatkaa parantumistaan loppua kohden tähän tahtiin niin viimeiseltä episodilta voi odottaa jo ihmeitä.
Kuvia pelistä:
