Vaaleatukkainen prinssi löytää vaaleatukkaisen prinsessansa, ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti… Ei kun siis: vaaleatukkainen Jed-prinssi karkaa kotoaan, matkustaa pohjoiseen ja heti rautatieasemalla hän tapaa tummatukkaiseen Lulu-villikkon, johon alkaa törmäillä satunnaisesti. Prinssi ottaa täydellisen irtioton kuningasperheestään, etsii duunaritöitä ja muuttaa asumaan telttaan, jonne hän löytää uskolliseksi seuralaisekseen Jesse James -koiran. Juoni kulkee tasaisesti kohti huippuaan prinssin etsiessä todellista minuuttaan, ja käännekohdan jälkeen seuraa onnellinen loppu. Satu on valmis.
Roskisprinssi pohjautuu suositun nuorisokirjailijan Tuija Lehtisen samannimiseen teokseen ja elokuva onkin selvästi nuorille tarkoitettu. Aikuisen katsomiskokemusta paransi ehdottomasti se, että salissa oli katsojina myös niitä teinejä. Monet vitsit naurattivat minuakin sen jälkeen, kun muu yleisö niille alkoi nauraa, ja yläkoulussa teinejä opettaneena pystyin tuntemaan ainakin monia myötähäpeän hetkiä tarinan aikana. Vaikka kyseessä onkin nuorisoelokuva, olisi kerrontaan voinut tuoda hiukan lisää syvyyttä. Eivät ne nuoretkaan ihan toivottoman tyhmiä ole, vaikka joskus siltä saattaa tuntuakin.
Elokuvan on ohjannut lasten- ja nuortenelokuviin keskittynyt Raimo O. Niemi. Prinssiä ja prinsessoja esittävät uudet nätit ja lupaavat nuoret näyttelijät, muissa kuningaskunnan rooleissa nähdään vanhoja tuttuja naamoja. Tuttuja ovat katsojille myös tavarat ja palvelut, joiden merkkejä tuodaan tuotesijoittelulla välillä vähän häiritsevästikin esille. Melkein voisi sanoa, että yksi pääosan esittäjistä Jedin työpaikkana on eräskin jätteenhuoltoyritys.
Roskisprinssi yrittää hienovaraisesti tuoda esiin Suomen yhteiskuntaluokkien eroja, mutta silti rikkaan perheen Jedin elämä ei vaikuta kovinkaan rankalta, vaikka hän joutuukin ns. paskaduuneihin lähdettyään karkuun vanhempiensa vaatimuksia. Helsingin varakkaat puhuivat lähes samalla lailla kuin ”eräässä nimeltämainitsemattomassa itäsuomalaisessa kaupungissa” roskakuskina työskentelevä mieskin, ja varsinkaan nuorison puheessa ei kunnollista vastakkainasettelua syntynyt yrityksestä huolimatta. Myös Jedin uuden ystävän, juopon Veeran ja ryyppyjenginsä arki oli saatu näyttämään yllättävän mukavalta ja elämisen arvoiselta elämältä.
Joensuulaisena on aina mukava katsoa elokuvia, jotka tapahtuvat Joensuussa. Tutut kuvauspaikat olivatkin minulle ehkä parasta antia Roskisprinssi-elokuvassa. Valkokankaalla rooleissaan loistivat niin rautatieasema ja keskusta kuin kirkot ja puistotkin. Välillä tosin hiukan häiritse se, että jotkut juonenkäänteet vääristelivät paikkojen sijaintia: ainakin kerran meinasin kesken elokuvan huutaa, että ”ei, älkää nyt sinne suuntaan lähtekö”!