Tärkeintähän on herättää tunteita.

Kampuksen kirjaston edessä on vilkkuva Merry Christmas! -valokyltti ja yliopiston kappelin räystäisiin on kiinnitetty alas asti ulottuva, räikeä valonarukokoelma, jonka alla ei voi seisoa saamatta migreenikohtausta. Siinä on kaikki, mikä täällä muistuttaa mua joulusta. Suomen itsenäisyyspäivä meni ohi, Hesarin sivuilla ”pukuloiston” kuvat palauttivat mun sisäisen kalenterini ajantasalle.

Jätän kaksi esseetä huomisen murheeksi, koska tänään löysin kanadalaisen flamenco-radiokanavan. Olen niin mustalaisfiiliksissä, etten pysty nyt keskittymään ilkeiden japanilaisten tunkeutumiseen Joseonin ajan Koreaan. Jos korealaisilta kysyy jotain Japanista tai Kiinasta, ei voi olla huomaamatta vanhoja kaunoja. Korea on niin monta kertaa saanut nenilleen kahden mahtivaltion taistellessa vallasta, että vielä nykypäivänkin nuoriso haukkuu naapurinsa.

Jos haluaa tulla korealaisten kanssa hyvin juttuun, on tunnustettava että Korea on paras. Lisäksi kaikki korealaiset naiset ovat kauniita ja miehen älykkäitä. Söpöys on edellytys kaikille. Korealaiset ovat omaksuneet japanista peräisin olevan käsitteen aegyo [egio], joka on yhtä kuin ”iih”, ”aah”, ”mmmhuuh”. Samalla kun tytöt sanovat nuo, he suurentavat (usein teipattuja) silmiään ja mussuttavat suullaan niin ihunusti kuin osaavat.

Aegyo on tytöille tärkeä, että he saavat poikaystäviltään sen mitä haluavat – eli lahjoja, herkkuja tai mitä milloinkin. On vaikeaa löytää jotain perverssimpää kuin mies, joka kiihottuu lapsikasvoisesta naisesta tämän vinkuessa 오빠 [oppa] ! Se on naisten käyttämä kutsumanimi heitä vanhemmasta miespuolisesta, läheisestä henkilöstä. Koreassa ikä kun on mielettömän tärkeä juttu, vanhempia henkilöitä ei hyvien tapojen mukaan puhutella syntymässä annetulla nimellä vaan ”isoveljenä” tai ”isosiskona”, tai mikä sattuu olemaan kenenkin titteli. Eikä nimellä muutenkaan ole niin merkitystä, koska joka tapauksessa suurimman osan sukunimi on joko Kim, Lee tai Park. Henkilöitä identifioidessa pätee sama kuin korean kielessä – konteksti on kaikki kaikessa.

Kaikista kummallisuuksista huolimatta tunnen syvää kiintymystä maata kohtaan. Ehkä se on sekoitus vihaa ja rakkautta. Se on jotain rivoa, rujoa ja kaunista yhtä aikaa. Se on kuin korealaisten tyttöjen hotpantsit villahousujen päällä, kampuksella kiertävät naamioituneet lahkovärvääjät tai paikallisen mielisairaalan eristyshuone vihreine, pehmustettuine seinineen.

  • Mahtavaa. Paranee päivä päivältä. Varsinkin nuo huomiot vikisevistä koreattarista.