“Talouskasvu ei saa olla yliopistojen päätehtävä”
25.05.2012 klo 11.16 | Pasi Huttunen, teksti & kuva
Yliopistot tehostavat kansantalouksien kasvua parhaiten silloin, kun se ei ole niiden ensisijainen tavoite, kirjoittaa Campbridgen yliopiston vararehtori Leszek Borysiewicz. Hänelle tukensa antavat 20 eurooppalaisen yliopiston rehtorit. Suomesta joukossa on Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson.
”Talouskasvun kannalta merkittävimmät keksinnöt syntyvät yleensä perustutkimuksen puolella, eivätkä soveltavan, markkinoita lähellä olevan tutkimuksen puolella”, Borysiewicz toteaa.
Yliopistossa tehtyä perustutkimusta soveltavat seuraavat sukupolvet, eikä tätä kehityslinjaa tule hänen mukaansa katkaista.
”Yliopistot kykenevät löytämään kiinnostavia kehityskulkuja odottamattomissa paikoissa, ja yhdistelemään niitä käytännöllisten ratkaisujen tuottamiseksi isoihin ongelmiin.”
Esimerkiksi vararehtori nostaa Francis Crickin ja James Watsonin, jotka vuonna 1952 selvittivät DNA:n rakenteen.
”Tällä on ollut suuri vaikutus meidän kaikkien elämään, mutta lisäksi keksinnön taloudelliset hyödyt lasketaan miljardeissa euroissa”, hän arvioi.
Borysiewicz painottaa, että olipa kyse sitten perustutkimuksesta tai soveltavasta tutkimuksesta, niin juuri yliopistoissa tehtävä tutkimus tuottaa kestävää pitkän tähtäimen kasvua, jota Eurooppa tarvitsee kipeästi.
Alkuperäinen kirjoitus: Universities hold the key to economic growth
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Timo Voipio:
Hetkinen. Yhtiöt ovat tehneet jo sopimukset, joita ne eivät voikaan tehdä ilman, että kaupunki omistaa jotain, jota se ei vielä omista ja jonka hankkimisesta ei ole olemassa edes... - Nah Ciainen:
Kun molemmat ovat kaupungin omistuksessa, voiko kaupunki asuttaa ketä tahansa Ellin kämmppin? Jos niin on, kiitän onneani, että valmistuin Joensuusta hyvän sään aikana. - Pertti Ström:
Ei kannata myydä osaketta pois, Ojalainen vaikutta lierolta.













