POLKU on Pohjois-Karjalan suurin ja monipuolisin yrittäjyystapahtuma. Se kerää yhteen kaikki yrittäjämieliset iästä ja alasta riippumatta kuulemaan huippupuhujia, luentoja ja workshoppeja ja verkostoitumaan yhdessä. Lupaamme inspiroida, avata ovia yrittäjyyden maailmaan ja antaa mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun!
Tapahtuma on opiskelijoille ilmainen. Tapahtumapaikkoina toimivat Itä-Suomen yliopiston Carelia-rakennus sekä Joensuun Tiedepuisto.
Suistamon Sähkö tanssittaa, äkkilähtö rajan taa! Uusi yhtye on ehtinyt toimintansa alkutaipaleella valloittaa kotimaisia areenoita ja tanssittaa transsiin. Vuonna 2016 Suistamon Sähkön debyyttialbumi Suistamon Sähkö ylsi World Music Charts Europe -listalle. Yhtye soittaa uutta karjalaista tanssimusiikkia työkaluinaan koneet, venäläinen leikkihaitari, lauluvoima ja rap. Suistamon Sähkö on lantionpohjassa tuntuvaa elektromusiikkia, yhteisöllistä liikettä sekä helposti hoilattavia laulumelodioita. Laulujen inspiraationa toimivat Karjalan matkat ja kuoppaiset tiet, kyläkartat, vesivoimalaitokset ja jauhavat myllyt sekä rahisevat arkistonauhat.
”Suistamon Sähkö tulee olemaan yksi merkittävimmistä tulevaisuuden suunnannäyttäjistä karjalaisen kansanelektron saralla, joten mikäli mielii olla mukana fanittamassa bändiä kulttimaineeseen ennen kuin valtavirta sotkee kuviot, kannattaa seurata laivaamme jo nyt.”
Tekramütisch-duo esittää outoja lauluja arjesta ja juhlan puutteesta. Varusteina kaksi knallia, klassiset kitarat, viulu, kellopeli, rumpu, helistin, marakassi, Monotron, Kaossilator, ukulele, banjo ja dobro.
Liput myydään ovelta eikä niitä voi varata ennakkoon.
SanniMariannen teoksissa seikkaillaan helmikuun ajan unenomaisissa tarinamaailmoissa. Kuvissa yhdistyvät sekä ihmetteleminen, uteliaisuus että sadunomaisuus. Tervetuloa mielikuvitukselliselle tutkimusmatkalle!
Näyttely on nähtävänä Kulttuurikahvila Laiturin aukioloaikoina, pääsääntöisesti to-pe klo 11.30 – 18.30 ja su-ma klo 11.30 – 18.30. Poikkeukset ovat mahdollisia ja niistä tiedotetaan Laiturin Facebook-sivulla (www.facebook.com/laiturijoensuu).
Mutanttideltabluesia Englannista, hardcorea Pohjolan lakeuksilta ja banjon hakkaamista. Semmoisista on tämä Kulttuurikahvila Laiturin lauantai-ilta tehty. Kahvila on auki keikkillan ajan.
Mutant delta blues from England, hardcore from Northern plains and banjo slapping. That’s what this Saturday evening in Kulttuurikahvila Laituri is made of. Cafe is open during the gigs.
TIM HOLEHOUSE (UK)
-hardcorevaikutteista delta bluesia soittava kulkuri
– hobo playing delta blues spiced with hardcore
SLACK BIRD (soolo/solo)
-Appalakkien banjoperinne, Suomen synkistely ja punk yhdistyy
– Combining Appalachian banjo tradition, Finnish scowling and punk
Joensuun konservatorion kansanmusiikin opiskelijat ja opettajat esiintyvät Kulttuurikahvila Laiturilla. Luvassa soittoa ja laulua kansanlauluryhmän sekä erikokoisten kansanmusiikkiyhtyeiden voimin.
Esitysten jälkeen on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen kansanmusiikkijammailuun Laiturin ollessa auki klo 18.30 asti. Tervetuloa!
Folk music students of Joensuu Conservatory performing in Kulttuurikahvila Laituri. Singing and playing by a vocal group and folk music bands.
Chance for informal folkjamming after the performance, while Laituri is open until 18.30. Welcome!
Kulttuurikahvila Laiturin tunnelmallisissa valoissa, sunnuntai-illan hämärtyessä, soi kulttisarjan ikimuistoisia säveliä.
Joensuun konservatorion perustutkintolinjan opiskelijat Sara Lammi ja Aino Latvala tulkitsevat Angelo Badalamentin ja David Lynchin musiikkia.
Tervetuloa rennolle olohuonekeikalle ihanien kahvilatuotteiden kera. Suosittelemme mustaa kahvia.
***
The owls are not what they seem.
When the Sunday evening is darkening, the memorable melodies of the cult series can be heard in Kulttuurikahvila Laituri. Angelo Badalamenti and David Lynch music is interpreted by Sara Lammi and Aino Latvala, two Joensuu conservatory students.
Welcome to enjoy a relaxed living room gig accompanied with lovely cafeteria products. We recommend black coffee.
Tervetuloa Miia Mikkosen ensimmäiseen taidenäyttelyyn. Näyttely on nähtävänä kahvilan aukioloaikoina. Aukioloajat Kulttuurikahvila Laiturin Facebook- sivuilta.
Käy samalla kahvilla Laiturilla ja ota kaverikin mukaan.
Welcome to the first art exhibition of Miia Mikkonen. The exhibition is on display while the Kulttuurikahvila Laituri is open. Opening hours can be found on Kulttuurikahvila Laituri’s Facebook page.
Stop by for a a cup of coffee at Laituri and bring your friends with you.
Itä-Suomen yliopistoon on enemmän tunkua kuin aiemmin Joensuun ja Kuopion yliopistoihin. Kesän päävalinnoissa hakemuksia tuli kaikkiaan noin 15 000. Viime vuonna Joensuun ja Kuopion yliopistoihin jätettiin 12 617 hakemusta.
Filosofian tiedekunnan suosikkikohteita olivat luokanopettajakoulutus, englannin kieli, lastentarhaopettajakoulutus ja psykologia. Yhteensä tiedekunta sai 5 126 hakemusta, eli noin 700 edellisvuotta enemmän.
Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa hakemusmäärä pysyi ennallaan 2 430 hakemuksella. Suosituimpia aloja olivat biologia ja biotieteet.
Terveystieteiden tiedekunnan suosituimmat alat olivat lääketiede ja farmasia. Uusi tulokas hammaslääketiede keräsi 164 hakemusta. Hammaslääkärikoulutukseen valitaan 25 opiskelijaa.
Yhteiskunta ja kauppatieteiden tiedekunnan hakemusmäärissä voiton vei kauppatieteen koulutus.
Yksittäisistä koulutusaloista hakemuksia keräsi eniten luokanopettajakoulutus, johon tuli 1 037 hakemusta, eli parisataa enemmän kuin viime vuonna. Edellisvuotta verrrattuna vähemmän hakemuksia tuli ympäristöpolitiikan ja oikeuden, Joensuun yhteiskuntapolitiikan, oikeusfilosofian, ympäristötieteen, Joensuun kemistitutkijan, Joensuun fysiikan, venäjän kielen sekä läntisen teologian kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen suuntautumisvaihtoehdon koulutuksiin.
Hakijoita Itä-Suomen yliopistoon oli yhteensä 9366. Edellisenä vuonna Joensuun ja Kuopion yliopistojen yhteenlaskettu hakijamäärä oli 9200.
Yliopistolta arvellaan, että hakemusten määrän kasvua selittää esimerkiksi viime vuonna käyttöön otettu yliopistojen valtakunnallinen sähköinen yhteishaku, jossa voi samalla kertaa hakea yhdeksään paikkaan. Osaltaan tilannetta selittää myös se, että Itä-Suomen yliopiston sisällä voi ainakin toistaiseksi hakea samoihin koulutuksiin Joensuun ja Kuopion kampuksille.
Aloituspaikkoja kolmella kampuksella on yhteensä noin 1 900. Tämä tarkoittaa, että paikan saa noin viidennes hakijoista. Valintakokeiden tulokset ovat selvillä viimeistään heinäkuun alkupuolella.