Yhteiskunta on pullollaan puhetta yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta, mutta samalla yksin jätettyjen joukko kasvaa.
”Yhteiskunnassamme on sellaisia kohtia ja toimintatapoja, jotka sulkevat ihmisiä yhteiskunnan ulkopuolelle. Toimintaa ohjaa normin logiikka: normaalin ja poikkeavan erottelu”, toteavat juuri ilmestyneen Kaiken keskellä yksin -kirjan toimittajat viestintäjohtaja Tarja Heiskanen ja kehittämisjohtaja Liisa Saaristo Suomen Mielenterveysseurasta.
Heiskasen ja Saariston mukaan yksinäisyyden ja ulkopuolelle jäämisen tunteita koetaan yhä enemmän, vaikka edellytykset yhteydenpidolle paranevat jatkuvasti.
Yksinäisyys leimaa ihmisen yhteiskunnassa, joka arvostaa sosiaalisia ja itsevarmoja ihmisiä. Koska halua yksinoloon pidetään poikkeavana, syntyy siitä helposti itseään ruokkiva kierre.
”Pelko säälistä, heikkona pitämisestä ja halveksunnasta vaientaa avuntarpeen”, Heiskanen ja Saaristo toteavat.
Kirjan johdannossa muistutetaan, että kyky sietää yksinäisyyttä on yksi luovuuden kulmakivistä.
”Luova elämäntapa edellyttää luopumista turvallisuudesta, jota kritiikitön samastuminen yhteisöön tarjoaa. Täysi elämä syntyy yksinäisyyden ja yhteyden vuorottelun rytmistä. Sisään- ja uloshengityksen tavoin kumpikin on välttämätöntä.”