SYL on nyt feministinen järjestö

Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Charlotte Cooper

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL julistautui liittokokouksessaan feministiseksi järjestöksi.

”SYL on yhdenvertaisuuden puolustaja. Yhdenvertaisuus on vahvan ja hyvinvoivan yhteiskunnan perusta. Kaikilla tulee olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet toteuttaa itseään ja vaikuttaa yhteisiin asioihin kykyjensä mukaan ja taustoistaan riippumatta. SYL on täten feministinen järjestö”, kokouksessa hyväksytyssä linjapaperissa todetaan.

Lisäys feminismistä äänestettiin mukaan vasta kokouksessa. Pohjaesityksessä sitä ei ollut.
”Liittari oli monin paikoin huomattavasti edistyksellisempi kuin me hallituksessa uskalsimme pohjaesitystä laatiessamme olla”, SYL:n väistyvä puheenjohtaja Heikki Koponen toteaa.