Suoraa, kursailematonta ja laskelmoitua työstöä

Teksti: Pasi Huttunen

Among the Prey: Only for the Blinded Eyes. Inverse Records 2016.
Among the Prey: Only for the Blinded Eyes. Inverse Records 2016.
Debyyttialbumiksi 19. helmikuuta ilmestyvä Only for the Blinded Eyes on poikkeuksellisen vakuuttava, mutta soittajat eivät toki olekaan ensi kertaa asialla. Among the Prey -miehistön taustalta löytyy sellaisia bändejä kuin Agonizer, Before the Dawn ja Thunderstone. My Demons -demo vuonna 2014 antoi jo varsin hyvin osviittaa siitä, mitä on odotettavissa ja pitkäsoitto lunastaa ne odotukset.
Heti aloitusraita Smile avaa pelin koko levylle ominaiseen raakaan, tylyyteen saakka nasevaan, mutta laadukkaaseen ja hiottuun musiikkiin. Bändi seilailee melodisen ja perinteisemmän death metallin rajavesillä, mutta välillä lipsahdetaan jo thrash metallin puoleen. Myös lyriikat ovat linjassa suoran ja väistelemättömän tyylin kanssa.
Levyn nimibiisi tuo mukaan hittipotentiaalia, jos tämän tyyppisessä musiikissa sellaisesta voi puhua. Saman linjan vievät levyllä tappiin asti kappaleet Burning Down In Hell ja Wake Up. Kertosäkeet näissä kahdessa painuvat mieleen tehokkaasti ja Burning Down in Hellin kertosäkeessä valittava kitara tuo vielä lisätehoa vokalisti Iiro Kuntsin menneitä virheitä ruotivaan huutoon. Wake up nousee eheydessään ja tehokkuudessaan levyn parhaimmistoon. Kitarariffi pyörittää vääjämättä mukaansa ja on jo vähän vaikea pysyä paikallaan. Ja kappaleen vaatimus heräämisestä on jo sinänsä vahva. Heräsin.

Hitusen rauhallisempi kappale Pieces tuo levylle uusia, melodisempia sävyjä suoraviivaisemman tykityksen rinnalle. Kitarakin saa biisissä enemmän tilaa äänivallina toimimisen vastapainoksi.
Päätösraita Dancing on Our Graves on levyn tyylipuhtain melodeath-biisi ja samalla yllätyksellisin, mutta ei silti yllä levyn suorempien runttausten tasolle. Among the Preyn vahvin anti tuntuu olevan kasseille potkimisessa, ei niinkään niiden hellässä hivelyssä.

Only for the Blinded Eyes on virkistävän suora ja kursailematon, ammattitaidolla tehty levy. Levy on paljon velkaa Atte Palokankaan vakuuttavalle rumputyöskentelylle, joka pitää homman kasassa.
Turha täyte on karsittu tehokkaasti pois. Kovin paljoa ei mitään uutta isketä pöytään ja on vaikea vielä tässä vaiheessa arvioida, kuinka levy kestää aikaa. Muutama biisi polttomerkitsee itsensä aivoihin tehokkaasti, mutta kokonaisuutena levy soutelee ehkä turhan kaidalla polulla.