Suomalaisen moraalitieteen Darwin

Teksti: Reeta Kankaanpää
Kuvat: Mira Asikainen

Edward Westermarck on tuttu nimi yhteiskuntatieteissä, mutta myös filosofisia kysymyksiä pohtiville hän tarjoaa paljon uusia oivalluksen mahdollisuuksia.

”Westermarck ei uskonut objektiivisten moraalitotuuksien olemassaoloon, myöskään tieteellisen etiikan tehtävänä ei hänen mielestään voinut olla objektiivisen moraalin etsiminen tai moraalisääntöjen määrittäminen. Sen sijaan ihmiskunnan moraalitietoisuutta, sen saamia muotoja ja siihen vaikuttavia tekijöitä tuli lähestyä empiirisinä ilmiöinä”, tutkija Niina Timosaari kertoo.

Westermarckin pääteemat koskivat avioliittoa ja moraalia ja hän kritisoi kristinuskoa erityisesti yksilön vapauksien rajoittamisesta vanhentunein uskomuksin ja moraaliperustein. Timosaari esittää Westermarckin yhtäältä kumppanuusavioliittojen puolustajana ja toisaalta hyvin kyseenalaisen eugeniikan ja syntyvyyden säännöstelyn kannattajana. Westermarck toimi myös aviottomien äitien ja lasten sekä homoseksuaalien puolestapuhujana.

”Westermarckin mukaan tavat ja lait ilmaisevat yhteisön yleisiä tunteita ja rankaisevat teoista, jotka järkyttävät niitä”.
Westermarckin moraaliteorian mukaan se, katsotaanko jonkin teon olevan hyvä tai paha, riippuu viime kädessä tunteista. Moraalisissa arvostelmissa käytettävät moraalikäsitteet ovat yleistyksiä tiettyjen ilmiöiden taipumuksista herättää moraalista hyväksyntää tai paheksuntaa.

Timosaari osoittaa Westermarckin tieteellisen työn kytkeytyneen monin tavoin yhteiskunnan järkiperäiseen kehittämiseen. Toki Westermarckin tutkimustyö oli 1880-lukulaisen asenteen leimaamaa – toimintaa totuuden puolesta tekopyhyyttä vastaan. Hän työskenteli yliopistossa ja oppiaineessa, joiden taustalla oli tavoite tuottaa puolueetonta tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi. Westermarckin pääosin objektiivinen ja neutraali tutkimusote ajankohtaisiin puhuttaviin yhteiskunnallisiin aiheisiin herätti aikanaan luottamusta ja kiinnostusta yli aate- ja puoluerajojen.

Westermarck esimerkiksi käsitteli tutkimuksissaan naisten asemaa monesta näkökulmasta käyttäen tieteellistä auktoriteettiaan naisten emansipaation tukemiseen. 1800-luvun lopulla naimisissa olevat naiset eivät olleet yhdessäkään Euroopan maassa lainsäädännöllisesti täysin yhdenvertaisia miestensä kanssa ja Westermarck jäljitti aikansa avioliittolainsäädännön miesten itsekkyyteen ja kristinuskon kielteiseen naiskäsitykseen, joita hän ei pitänyt pätevinä lakien perusteina.

Hän kritisoi myös kristinuskon vaikutusta avioerolainsäädäntöön. Westermarck pyrki osoittamaan, että eurooppalaisten avioerolakien ja niihin liittyvien moraalitunteiden juuret olivat kristillisessä avioliiton purkamattomuuden dogmissa ja seksuaalimoraalia tiukasti säädelleissä askeettisissa ihanteissa, jotka eivät olleet rationaalisesti perusteltavissa. Hän piti avioerolainsäädännön maallistamista ja liberalisoimista järjen, inhimillisyyden, yksilönvapauksien ja käytännön vaatimusten mukaisena toimenpiteenä.

Westermarck tarttui hyvin arkaluontoiseen ja ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen ja tieteelliseen aiheeseen myös tutkiessaan homoseksuaalisuutta, joka oli tuohon aikaan kriminalisoitu. Hänen mukaan homoseksuaalisuus kuului ihmisen luontaiseen seksuaalisuuteen ja hän puolusti sen dekriminalisointia tieteen keinoin. Westermarckin käsittelytapa oli kautta linjan emansipatorinen: kun ihmiset ymmärtäisivät, mistä homoseksuaalisuudessa on kyse, sitä ei enää pidettäisi rikosoikeudellisesti rangaistavana.

Westermarckista tuli Helsingin yliopistossa Suomen ensimmäinen sosiologian dosentti. Hän toimi siellä myös käytännöllisen filosofian professorina ja siirtyi sitten rehtoriksi ja filosofian professoriksi vasta perustettuun Åbo Akademihin. Westermarck teki pitkän akateemisen uran myös London School of Economics’ssa (1904–1930). Hän oli Britannian ensimmäinen sosiologian opettaja ja sosiologian professori. Westermarck toi brittiläisen tutkimusperinteen ja vertailevan sosiaaliantropologisen tutkimuksen Suomeen, ja hänen ympärilleen kehittyi koulukunta. Westermarckin nimeä kantava suomalainen sosiologien yhdistys aloitti toimintansa vuonna 1940.

Niina Timosaari on aate- ja oppihistorian tutkija Oulun yliopistossa. Hänen tutkimusteemansa keskittyvät 1800- ja 1900-lukujen ihmistieteiden historiaan, tieteen ja yhteiskunnan suhteeseen sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Teos perustuu hänen väitöskirjaansa.

Lisälukemista: Niina Timosaari: Edvard Westermarck – totuuden etsijä. Gaudeamus: 2017.