Suomalaisen black metallin historia julki syksyllä

Teksti: Pasi Huttunen
Kuvat: Pekka Routakorpi
Vuonna 1989 perustettu Archgoat lukeutuu Suomen ensimmäisten black metal bändien joukkoon. Se toimii edelleen.

Kulttuuriteko tämäkin. Suomalaisen black metallin historia julkaistaan syksyllä. Svart Records -levy-yhtiön kustantamo Svart Publishing julkaisee syyskuussa Tero Ikäheimosen kirjoittaman kirjan Pirunkehto – Suomalaisen black metallin tarina.
Luvassa on lähes 500-sivuinen eepos, jossa edetään 1980-luvun alkuvuosista nykypäivään.
”Black metallista on ulkomailla kirjoitettu useitakin kirjoja, mutta suomalaiset yhtyeet ovat jääneet kaikissa täysin varjoon. Tämän halusin korjata. Minulle oli tärkeää, että ääneen pääsevät nimenomaan tekijät, eivät kokijat. Moni tarina kuullaan ensimmäistä kertaa kirjan sivuilla”, Ikäheimonen sanoo.

Kirjaa varten on ennakkotietojen mukaan haastateltu yli viittäkymmentä suomalaista muusikkoa, pienlehden toimittajaa tai muuta alakulttuurivaikuttajaa. Käsittelyssä ovat myös kulttuurin synkemmät puolet rikoksineen, itsemurhineen ja välivaltaisuuksineen.

Suomalaisen black metallin tunnetuimpiin nimiin kuuluvat Beherit ja Impaled Nazarene, mutta kirjassa on näiden lisäksi mukana iso nippu suurelle yleisölle tuntemattomia nimiä.
”Tärkeä osa black metallin henkeä jäisi mielestäni uupumaan, jos kirjassa käsiteltäisiin vain genren tunnetuimmat nimet. Mukana on yhtyeitä, jotka ovat julkaisseet vain demokasetteja tai korkeintaan seiskatuuman”, Ikäheimonen toteaa.
Kirja julkaistaan 16. syyskuuta. Vuonna 2017 on luvassa englanninkielinen käännös.