Energisen kitararockin lipun korkealle jo vuoden 2007 debyyttitäyspitkällään Somewhere High nostanut sallalaistrio Stalingrad Cowgirls julkaisee odotetun seuraajan esikoiselleen viides toukokuuta. Albumi kantaa nimeä Kiss Your Heart Goodbye. Lehmitytöt kertoivat Uljaalle, mihin biisiin maailman pitäisi loppua.
Millaiset fiilikset yhtyeen leirissä ovat nyt, hetkeä ennen levyn ilmestymistä?
”Hyvät, odottavaiset. Hieman epätodelliset vielä, kaksi vuotta levyä kuitenkin tehtiin”, aloittaa rumpali Riina Kivelä.
Mitkä ovat keskeisimmät erot debyyttilevyyn verrattuna?
”Esituotantovaiheeseen käytettiin nyt paljon enemmän aikaa. Biisit ovat tosin yhtä pitkältä aikaväliltä, kun edellisen levyn kohdalla, eli kahden vuoden ajalta. Studiossa oltiin pitkin viime syksyä ja talvea ja tehtiin”, kommentoi kappaleista vastaava kitaristi/laulaja Enni Kivelä.
”Biisit ovat muuttaneet muotoaan aivan viimeiselle studioviikolle asti ja kaikki on tehty niin meidän kuuloiseksi kuin mahdollista.”
Levyllä on kymmenen biisiä, joista yksi on cover. Saimme kunnian tehdä englanninkielisen version Rehtoreiden Perjantain ja maanantain välisestä yöstä nimellä Friday Night.” Riina kertoo.
Pitkäsoiton ensimmäinen single Baby Girl on noussut Ylex:n Himotuimmat-listan ykkössijalle. Kiistatonta tarttuvuutta omaavan kappaleen tekstissä käsitellään omana itsenään olemisen vaikeutta sosiaalisen paineen keskellä.
”Aika monen ihmisen on helppo samaistua sellaiseen tilanteeseen, että ei usko itseensä ja itsetunto on sitten aika pohjilla. Biisi on sellainen perseellepotkimiskappale, eli pitäis nostaa leuka pystyyn ja mennä eteenpäin ja tehdä niitä juttuja, mistä tykkää, eikä jumittua sellaisiin normikaavoihin”, Enni toteaa.
”Silloin, kun sinkkua ei vielä ollut valittu, Baby Girl oli aika vahva ehdokas edustamaan tätä levyä. Levyltä on vaikea lähteä erittelemään mitään kärkikastia, sillä se on niin vahva kokonaisuus”, hän jatkaa.
”Levyn biiseistä Baby Girliä ja It’s Not Overia soitettiin keikoilla jo pari vuotta sitten”, kertoo basisti Henna Vaarala.
”It’s Not Over muuttui kuitenkin levytysprosessin aikana niin paljon, ettei oikeastaan voi puhua enää samasta biisistä”, Riina toteaa. Biisintekoprosessiaan Enni kuvailee seuraavasti:
”Mulla on aika samanlainen kaava tehdä biisejä, eli kirjoittelen jatkuvalla syötöllä tekstejä semmoseen vihkoon. Sitten tulee sellainen tilanne että lukittaudun treenikselle kitaran kanssa pariks tunniks ja teen sopivaan tekstiin sävellyksen”, Enni kertoo.
”Levyä tehtäessä kitarasoundeihin valittiin referenssiksi muutamia bändejä. Hardcore Superstar, Green Day ja My Chemical Romance”, Henna toteaa.
”Levyntekoprosessin aikana mä oon alkanu kuunteleen taas enemmän tommosta suomipunkia” Enni kertoo.
”Pelle Miljoonan ohella Ratsia on sellanen tosi iso juttu”, Henna jatkaa.
”Hassisen Koneen Rumat sävelet löytyi jostakin laatikosta, kun en ollut vielä edes kymmenvuotias. Pistin sen soimaan ja kuuntelin monta kertaa, en oikeastaan muuta tehnytkään kuin kuuntelin. Siekkareilta mulla on vain yks levy, Hei Soturit”, Enni muistelee.
”Vanhoista bändeistä Deep Purple on tullut kuunteluun porukoiden kautta ja sitä onkin tullut kuunneltua tosi pitkään pitkältä ajanjaksolta. Ja sitä kautta sitten Rainbowt ja Whitesnaket”, Riina kertoo.
”Led Zeppelin ja Who olivat yhdessä vaiheessa kovassa kuuntelussa. Wholta nimenomaan 70-luvun alku ja 60-luvulta hittisinkut”, hän jatkaa.
”Doors on tärkeä juuri nyt, koska luin No-One Here gets out Alive-kirjan. Aikaisemmin tuli vain kuunneltua sitä musiikkia lähtökohtia miettimättä”, Enni kertoo.
Uransa tähänastisista huippuhetkistä Stalingrad Cowgirlsit nostavat esiin lämmittelykeikat Avril Lavignelle, Mötley Crûelle Moskovassa viime kesänä, Michael Monroelle Tavastialla huhtikuun alussa sekä Stooges-lämppäyksen.
”Iggyn tapaaminen oli hieno”, Enni muistelee.
Toukokuun alussa yhtye on lähdössä minikiertueelle Kiinaan.
”Luvassa on neljä keikkaa. Pekingissä on Kiinan Woostockiksi kutsuttu festari ja lisäksi kolme clubikeikkaa”, Riina kertoo ja Enni jatkaa:
”Kotimaan keikkoja julkistellaan tässä pikku hiljaa. Nyt eletään päivä kerrallaan. Kaikki on tosi auki. Missä opiskellaan, milloin ja mitä. Musiikin tekemisellekin pystyis varmasti omistautumaan täysin, jos haluaisi”, Enni toteaa.
Mihin rockbiisiin maailma voisi loppua, jos voisi?
”Tällä hetkellä se olisi DAD:n Nineteen Hundred and Yesterday” valitsee Henna.
”Michael Monroen Dead, Jail or Rock N’ Roll” Enni päättää.