Tänä vuonna myös Kuopioon rantautunut Lehtiä Ilosaaressa kokosi yhteen joukon kotimaisia artisteja. Joukkoon mahtuivat pitkään listoilla pyörineet Anna Puu ja Juha Tapio. Uudempaa ja nuorempaa kaartia edustivat puolestaan Vesta ja Evelina. Lisäksi kokonaan oma lukunsa oli metallipiireissä tunnettu “selloyhtye” Apocalyptica.
Joensuu areena on keikkapaikkana raadollinen. Täyttääkseen tämän on artistin vain oltava riittävän hyvä ja suosittu saadakseen sen hieman normaalista kuulijakunnastakin poikkeavan yleisön mukaan ja tunnelman niille korkeuksille, mitä festareilta odotetaan. Tänä vuonna tämä ei mielestäni onnistunut.
Anna Puu ja Vesta käynnistivät esiintymisillään Joensuun illan musiikkitarjonnan. Molempien artistien fanit varmasti pitivät keikoista, itse en vain tähän joukkoon lähtökohtaisesti kuulu. Anna Puun musiikista jäi muutaman kappaleen perusteella tylsä ja mitäänsanomaton vaikutelma: ihan kivaa, mutta ei vain herätä mitään suurempaa kiinnostusta.
Vesta suoriutui hieman paremmin, vaikka keikka alkoikin noin vartin myöhässä. Vestan runsas elektronisten soundien käyttö oli sinänsä kiehtovaa ja kiinnostavaa, mutta meni ohi, miksi artistista on niin paljon kohkattu viimeisen puolen vuoden aikana.
Alun pettymysten jälkeen Juha Tapio sitten valtasi lavan itsevarmalla tyylillään tehden jälleen kerran kokonaisuudellaan vaikutuksen. Tapion keikkaa katsoessa tuli ensimmäistä kertaa tunne, että areena oikeasti tunnelmaltaan täyttyy: yleisö osasi biisit ja kädet lähtivät vauhdilla ilmaan Tapion sitä vaatiessa.
Yksityiskohdista mainittakoon puhallinsektion runsas rooli monissa lauluissa, jonka johdosta mieleen livahti eräs Bruce Springsteen. Settilistassa ei sinänsä ollut mitään yllättävää: toimiva sekoitus uutta ja vanhaa sekä hidasta ja nopeaa. Juha Tapion esitys oli sitä varman laadukasta toimintaa, mitä häneltä olen tottunut näkemään.
Illan artisteista Evelina yllätti eniten. Mielestäni hyvässä uudessa musiikissa tulee olla jotain erilaista. Sellaista, joka kiinnittää huomion ja motivoi oikeasti kuuntelemaan sitä. Evelinan tapauksessa näitä elementtejä olivat latinorytmien runsaus sekä kiistatta omalaatuinen ääni, josta joko pidetään tai vihataan. Oma valintani oli ensimmäinen. Vähemmän yllättäen yleisö pääsi bilettämään myös Vain elämää -versioiden tahtiin, kun Anne Mattilan Asfalttiviidakko ja The Rasmuksen F-F-F-Falling löysivät illan setistä paikkansa.
Apocalyptican osalta jäi väistämättä tunne, että bändi oli tällä kertaa väärässä tapahtumassa. Metallia selloilla soittava bändi on maailmalla tunnettu ja Apocalyptican meriiteistä löytyy esimerkiksi soittaminen useana vuonna Wacken Open Air -festivaaleilla.
Kyse ei ole siitä, onko bändi riittävän hyvä tai ansioitunut. Apocalyptica ei kuitenkaan ole massojen musiikkia ja on vaikea ajatella, miten bändin ajateltiin sopivan illan kokonaisuuteen. Yleisöä poistui runsaasti paikalta bändin ensimmäisten biisien aikana ja itsekin totesin muutaman biisin riittävän. Varmasti Metallican covereita sisältänyt keikka oli yhtyeen faneille hieno kokemus. Mutta moniko löysi oikeasti paikalle, kun mitään muita musiikista johtuvia syitä ei saapumiselle välttämättä ollut?
Ajateltiinko liikaa Ilosaarirockia ja siellä toimivaa tapaa kerätä yhteen erilaisia artisteja ja genrejä? Tapa voi toimia kolmipäiväisillä festareilla, kun jokaiselle löytyy jotakin mukavaa. Muutaman tunnin mittaisella sisäfestivaalilla saman logiikan soveltamisessa tulisi olla varovaisempi, sen osoitti Apocalyptican kiinnitys ja monien poistuminen paikalta.
Lehtiä Ilosaaressa -tapahtumassa oli jotain omalaatuista ja erityistä silloin, kun se järjestettiin nimensä mukaisessa paikassa ulkona syksyn pimeydessä. Joensuu areena tarjoaa kyllä isommat puitteet ja tapahtuma tuottaa luultavasti paremmin. Samalla jotain olennaista on kuitenkin hävinnyt.