Sinkkuelämästä ja tyttöjen välisestä ystävyydestä

Onneksi en ole koskaan ollut mikään erityisen innokas Sinkkuelämää-sarjan fani. Muuten olisin voinut ilmeisesti pettyä Sinkkuelämää 2 -elokuvan näkemiseen, ainakin jos muiden mielipiteitä ja arvosteluja on uskominen. Ennakko-odotuksista huolimatta, tai niiden ansiosta, viihdyin kuitenkin kohtalaisen hyvin tuon 2,5-tuntisen matkailumainoksen parissa. Vaikka jotkut vitsiksi tarkoitetut repliikit minua hiukan vaivaannuttivatkin, sain elokuvan aikana nauraa useasti kaikkien salissa istuvien naisten kanssa. Varsinkin ennakkoluuloja ja perinteitä rikkovat keskustelut ja tapahtumat ilahduttivat pinnallisen hömpötyksen seassa.
Sinkkuelämän naiset elävät aivan toisenlaista elämää kuin opiskelija Itä-Suomessa. Mutta missä on vika, kun itse en lainkaan haaveile samankaltaisesta elämästä? Ovat kai sarjan ja elokuvan vaatteet ja kengät ihan kivoja, mutta ehkä vähempikin hehkutus riittäisi. Eikä minuun vedonnut Abu Dhabin lomahotellikaan, vaikka naisten saapuminen sinne antoikin ymmärtää hotellin olevan jotain paljon hienompaa, kuin he olivat koskaan ennen nähneet. Erityisesti merkityksetön kenkiin zoomailu sai hämmentymään: minun elokuvamaailmassani yksityiskohtia näytetään katsojille, mikäli niillä on jotain merkitystä tulevien tapahtumien kannalta.

Elokuvan juoni on hyvin perinteinen ja samankaltainen kuin ensimmäisessä Sinkkuelämää-elokuvassa. Sen perustana ovat rakkaus- ja perhehuolet, joita on maustettu matkakertomuksella. Kaikilla neljällä päähenkilöllä on omat ongelmansa, joita elokuvassa yritetään ratkoa: Carrien ja Kihon väljähtymässä oleva avioliitto, Charlotten lapsiperheen ”rankka” elämä, Mirandan kettumainen työ ja Samanthan taistelu vaihdevuosien kanssa. Valitettavasti monet juonen kohtauksista ovat kokonaisuudesta liian irrallaan. Aivan kuin tekijät olisivat ajatelleet, että tällainen olisi kiva kohtaus, joten laitetaan se sinne, vaikka sillä ei olisikaan mitään virkaa tarinan kannalta. Onneksi muutama näistä ylimääräisistä pätkistä oli kuitenkin erinomaisen viihdyttävä, ja paras kohtaus koko elokuvassa olikin alun homohäiden yllätysesiintyjän konsertti.
Sinkkuilun lisäksi Sinkkuelämää-sarjan kantava voima oli naisten välinen ystävyys. Tästä elokuvakin kertoo, sillä Lähi-idän matkan tarkoituksena on rentoutumisen ohessa vahvistaa nelikon suhteita. Jos olisin vähän vielä yksinkertaisempi, olisin saattanutkin nauttia elokuvan viestistä. ”We are family” -henki huokui koko tarinasta, mutta se tuntui välillä melko päälle liimatulta. Naisten elämän ongelmien koko kirjo oli muistettu kirjoittaa mukaan elokuvaan, joten ehkäpä Sinkkuelämää 2 voisikin toimia myös opetuselokuvana stereotyyppisestä naiseudesta.