Siivouspäivä tuo kirppikset myös Itä-Suomeen

Ravintolapäivän ideaa mukaileva Siivouspäivä tuo kirpputorit kaduille ja pihoille noin sadalle eri paikkakunnalle Suomessa. Lauantaina 24. toukokuuta järjestettävään päivään on tällä hetkellä ilmoittautunut Kuopiossa viisi ja Joensuussa yhdeksän kirpputorin pitäjää. Savonlinnassa ei ole vielä alkuviikosta ilmoittautuneita.

Nyt viidettä kertaa järjestettävä Siivouspäivä sai nettisivustonsa mukaan alkunsa keväällä 2012, jolloin spontaani Facebook-keskustelu kotien liiallisesta tavaramäärästä muuttui kansanliikkeeksi ja sitten koko Suomen kattavaksi kirpputoritapahtumaksi. Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää, vaan jokainen myyjä pitää oman kirppistapahtumansa itse ja ottaa siitä kaiken vastuun.

”Idea on että yhtenä päivänä kuka tahansa saa tulla ulos kodistaan myymään vanhoja tavaroitaan minne tahansa, kuten kadulle, pihalle tai puistoon. Samalla ihmiset kokoontuvat yhdessä ulos – mikä taas on muuten vain kivaa ja elämänlaatua parantavaa”, sanoo alkuperäisen Facebook-keskustelun aloittanut Pauliina Seppälä Helsingistä.

Tapahtuman tukena on nettisivu www.siivouspaiva.com. Siellä on kartta, jolle myyjät voivat merkitä missä, milloin ja mitä aikovat myydä ja sillä tavalla houkutella ostajia paikalle. Viime vuonna päivä keräsi lähes 3000 myyjää.

Kuopiossa pihakirppiksiä järjestetään ainakin Linnanpellolla ja Niiralassa. Myös Kuopion Luovien alojen keskuksen Myllyn toimijat, taitelijat ja käsityöläiset tuovat Siivouspäivänä tuotoksiaan ja tavaroitaan myyntiin satamassa sijaitsevan Myllyn sisäpihalle.

Joensuussa on tähän mennessä ilmoittautuneita puolestaan yhdeksän. Kahvila Laituri tarjoaa kaikille halukkaille myös mahdollisuuden tulla myymään alueelleen omia tavaroita. Wallenkadulla on puolestaan ilmoituksen mukaan myytävänä kokonainen omakotitalon irtaimisto.

Järjestäjien mukaan www.siivouspäivä.com sivustolle ilmoitellaan myyntipaikkoja vielä viime hetkeen saakka.
”Iso osa osallistujista ilmoittautuu mukaan vasta Siivouspäivää edeltävällä viikolla”, sanoo Seppälä.