Joensuulaisen valokuvaajan Henna Middeken Pelon paikka -näyttely tutkii paikkoja, joissa naiset pelkäävät. Taidekeskus Ahjossa loppuviikosta avattavaan näyttelyyn on kuvattu naisia Suomesta, Saksasta ja Hollannista.
”Olen kuvannut ja haastatellut minulle sekä tuttuja että tuntemattomia naisia kysyen mitkä paikat heitä pelottavat ja mitä asioita he näissä paikoissa pelkäävät”, Middeke kertoo.
Middeken mukaan mallien löytäminen ei ollut vaikeaa, ja seksuaalisen väkivallan pelko nousi lähes poikkeuksetta keskeiseksi teemaksi.
”Jokaisella naisella joiden kanssa olen jutellut, on ollut heti jokin paikka mielessä, jota he pitävät pelottavana ja joihin menoa he haluavat välttää. Naisten paikkoihin liittyvät pelot ovat suuresti kytköksissa seksuaalisen väkivallan pelkoon, ja jokainen kuvaamani nainen vei minut paikkaan, jossa hän pelkää joutuvansa raiskauksen uhriksi tai kokemaan miesten ahdistelua”, Middeke pohtii.
Työtä valmistellessaan Middeke huomasi, että pelon paikat ovat hyvin saman tapaisia kansallisuudesta tai asuinkaupungin koosta huolimatta. Pääasiassa paikat muuttuvat pelottaviksi pimeän tultua.
”Poikkeuksiakin on”, kertoo Middeke.
”Päiväsaikaan olen kuvannut muun muassa parkkihallissa, puistossa ja laivassa. Kuvat itsessään eivät sisällä paljoakaan pelottavia asioita, eivätkä ne välttämättä tuo kaikille katsojille mitään pelottavaa tai uhkaavaa mieleen. Kuvan sisällön määrää ennemminkin katsojan omat kokemukset”, Middeke jatkaa.
Näyttelyssä on keskeisessä osassa myös äänimaisemat, jotka muusikko ja tuottaja Jone Väänänen on tehnyt kuvien synnyttämien mielikuvien perusteella. Autenttinen äänimaailma koostuu sadoista eri tallenteista, jotka on muokattu yhteneväksi kuvakerronnan kanssa.
”Kukin kuvaseinä kertoo myös oman äänellisen tarinansa, mutta ovat silti kaikki sidottuja toisiinsa surround-tekniikalla ja äänimassat vaeltavat tilassa luoden monta moni-ilmeistä ääniympäristöä”, Middeke kuvailee.
Henna Middeken valokuvanäyttely Pelon paikka Joensuun Taidekeskus Ahjon Sysi-Salissa 7. – 28. toukokuuta. Avajaiset perjantaina 6. toukokuuta kello 18:00