Savonlinnan kampus taas vasaran alla

Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampus on taas vasaran alla. Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa käsitellään 25. toukokuuta lausuntoluonnos, jossa esitetään opettajankoulutuksen keskittämistä Joensuun kampukselle. Tiedekuntaneuvoston jäsenet saivat lausuntoluonnoksen nähtäväkseen päivää ennen kokousta eli 24. toukokuuta.
Lausuntoa valmistelleessa työryhmässä ei ollut opiskelijaedustusta, koska asia on dekaanin valmistelussa, eikä hallintojohtosääntö silloin niin velvoita.

Luonnoksessa todetaan, että ”vahvimmin keskittämistä puoltaa jo vuosia jatkunut Savonlinnan kampuksen rahoitusvaje, joka tässä on arvioitu suuruudeltaan noin 650 000-700 000 euroksi vuodessa.”
Luonnoksessa on myös laskettu, että opettajankoulutuksen säilyttäminen kahdella kampuksella vaatisi tukitoimia, joiden hinnaksi tulisi vuositasolla 1,5-2 miljoonaa euroa.
Yhden kampuksen mallista todetaan, että nykyisen laajuisen hallintohenkilökunnan työllistäminen olisi haastavaa. Luonnoksessa ilmaistaan myös huoli EU-rahoituksen pohjan kapenemisesta, jos yliopisto lähtee Etelä-Savosta.