Harjoittaako valtio koronkiskontaa, kysyy Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK kannanotossaan 19. helmikuuta. Opintotuen takaisinperinnässä perittävään summaan lisätään 15 prosentin korotus.
”On vielä ymmärrettävää, että ylimääräiset tulot laskutetaan pois, mutta opiskelijan rankaiseminen kiskurikorotuksella työnteosta ja yritteliäisyydestä tuntuu kohtuuttomalta”, SAMOKin puheenjohtaja Jemi Heinilä sauhuaa.
SAMOK vaatii, että takaisinperinnän maksuaikataulua tehdään entistä joustavammaksi niin, että opiskelija voi aina sopia elämäntilanteeseensa sopivan takaisinmaksuohjelman.
Opintotukea sai vuonna 2014 noin 325 600 opiskelijaa. Heistä 33 850, eli noin kymmenen prosenttia tienasi Verohallinnolta saatujen tietojen yli opintotukilain mukaisen vuositulorajan. Kela on lähettänyt näille opiskelijoille päätösehdotuksen takaisinperinnästä.
Keskimäärin takaisin maksettavaa yhtä opiskelijaa kohti tulee 1 345 euroa. Päätösehdotusten mukaisten perintöjen kokonaismäärä on 45,5 miljoonaa euroa.