12. helmikuuta edesmennyt muusikko ja lauluntekijä Sam Andrew tunnetaan ehkä parhaiten Janis Joplinin maailmanmaineeseen nostaneen Big Brother and the Holding Companyn kitaristina. Kuopiolainen musiikki-intoilija Kari Keino kävi vuosina 2008-2009 kirjeenvaihtoa Andrewin kanssa. Kirjeenvaihtoa ei suunniteltu julkaistavaksi, mutta Andrewin kuoltua tahtoi Keino keskustelun päivänvaloon. Tässä tribuutti Andrewn elämäntyölle musiikin parissa.
Yhdysvaltalaisen psykedeliarockyhtyeen Big Brother & the Holding Companyn perustajajäsen ja kitaristi Sam Andrew kuoli San Rafaelissa Kaliforniassa 73-vuoden ikäisenä helmikuun 12. päivä. Kuolinsyy oli sydänkohtauksen aiheuttamat komplikaatiot. Big Brother & the Holding Company nousi yhdeksi tunnetuimmaksi San Franciscon alueelta nousseesta 60-luvun psykedeelisen rockmusiikin tyylisuuntauksen edustajista. Vuonna 1965 perustettu yhtye tunnettiin alun perin nimellä The Blue Yard Hill, mutta pian nimi muutettiin sen tunnetuimpaan muotoonsa. Yhtye oli Sam Andrewn ja Peter Albinin kehtolapsi, ja siitä tuli lopulta katapultti, joka sinkosi Janis Joplinin ikuiseen tähteyteen. Joplinin tunnistaa jokainen rockmusiikin historiasta perillä oleva, mutta sen sijaan edesmennyt Sam Andrew ja muut Big Brotherin jäsenet ovat häipyneet tuntemattomuuteen, ihmisiksi Janis Joplinin varjossa.
Kesällä 1966 Big Brother muotoutui tunnetuimpaan line upiinsa: Sam Andrew, kitara, James Gurley, kitara, Peter Albin, basso ja Dave Getz, rummut. Kirsikkana kermavaahdon päällä oli nyt texasilainen laulajaneito nimeltä Janis Joplin, joka liittyi yhtyeeseen manageri Chet Helmsin suosittelemana, jättäen samalla väliin jo suunnitellun liittymisensä niin ikään Joplinin itsensä lailla Texasista kotoisin olevaan uuteen ja mielenkiintoiseen bändiin nimeltä 13th Floor Elevators, jonka tyylisuunta oli Big Brotherin tavoin psykedeelinen rock.
Joplinin saapuminen yhtyeeseen ei kuitenkaan sujunut aivan kitkattomasti. Big Brotherin soittama rankka, sähköinen bluespohjainen psykedelinen rock oli Joplinille aivan uutta ja hän oli hivenen eksyksissä totuttuaan soittamaan ja laulamaan bluesia konventionaalisella, akustisella tyylillä. Vaikka Janis ei ollut mikään ”hentoääninen” laulajatar alun perinkään, joutui hän laittamaan ääneensä enemmän voimaa saadakseen sen yksinkertaisesti kuulumaan läpi korvia huumaavan, kitaravahvistimilla särötetyn psykedeelisen äänivallin, jonka Andrew ja Gurley loivat. Osaltaan tästä syystä Joplinin laulutyyli muovautui osittain ”kiljuvaksi”. Sam Andrew totesi eräässä haastattelussa, että meni noin vuosi, ennen kuin Joplin sai laulutyylinsä sovitettua bändin soittoharmoniaan.
Big Brotherin debyytti albumi vuodelta 1967 ”Big Brother and the holding Company” oli pettymys. Yhtye ei ollut vielä hitsautunut musiikillisesti yhteen. Kesällä 1967 Big Brother osallistui Montereyn pop festivaaleille, ja tällöin yhtye oli viimeinen puhjennut täyteen kukoistukseensa. Yleisö oli kuin ällikällä lyöty tästä bändistä, jonka naislaulaja lauloi tavalla, johon ei ennen oltu totuttu. Janis ei vain laulanut, vaan huusi, valitti, sähisi lavalla kuin kissa pistoksessa, ja eläytyi tulkintaansa aivan kuin olisi räjäyttänyt sillä omansa että yleisönsäkin tajunnan. Montereyn läpimurron jälkeen Columbia/CBS -levy-yhtiö kiinnostui bändistä. Vuonna 1968 ilmestyikin kauan odotettu uusi Big Brother – albumi ”Cheap Thrills”. Alkuperäinen nimi levylle oli ”Sex, Drugs and Rock’n’Roll”, mutta ”jostakin syystä” levy-yhtiö ei hyväksynyt tätä nimeä. Levy meni joka tapauksessa listaykköseksi Yhdysvalloissa ja on myynyt yksin USA:ssa 2 miljoonaa yksikköä.
Juuri kun ”Cheap Thrills” ja Big Brother oli kuuminta hottia, Joplin päätti lähteä soolo-uralle. Janis ei tarvinnut Big Brotheria, mutta Big Brother tarvitsi Janista. Janis oli kuin tappi veneessä, joka piti Big Brotheria pinnalla. Kun tappi irtosi, alkoi Big Brotherin vajoaminen alas unohduksen syviä vesiä. Sam Andrew lähti Joplinin pyynnöstä mukaan hänen uuteen bändiinsä, joka tuli tunnetuksi nimellä Kozmic Blues Band. Sam Andrew viihtyi bändissä reilut puoli vuotta, mutta osallistui ”I got ’dem ’ol kozmic Blues again, mama!”-albumin äänityksiin ja sitä seuranneelle kiertueelle, joka Suomea lähimpänä kävi Tukholmassa huhtikuussa 1969.
Syksyllä 1969 Sam Andrew palasi takaisin Big Brotheriin, mutta ilman Janis Joplinin säkenevyyttä yhtye oli kuin varjo itsestään. Yhtye teki vielä 70-luvun alussa muutaman levyn, jonka jälkeen se vetäytyi ”telakalle” aina 80-luvun loppupuolelle saakka. Tämän jälkeen seurasi lähinnä nostalgiakeikkoja aina vuoteen 2014 saakka eri naislaulajien kanssa Sam Andrew piti Big Brotherin ohessa myös sivuprojektinaan yhtyettä nimeltä Sam Andrew Band, jonka kanssa keikkaili kun Big Brother piti huilinkia. James Gurley oli jättänyt Big Brotherin jo 90-luvun loppupuolella, ja hän kuoli joulukuussa 2009.
Olin sähköposti yhteydessä Sam Andrewin kanssa puolen tusinaa kertaa vuosina 2006-2008. Ohessa katkelmia kirjeenvaihdostamme, jossa Sam muistelee Janis Joplinia, Jimi Hendrixiä ja toteaa, että hänellä on muutakin tekemistä, kuin vastata satojen ihmisten kyselyihin viikottain!
Sam Andrew, 60-luvusta ja Big Brotherin Joplin-aikakaudesta on jo pitkä aika. On hienoa, että yhä keikkailette. Eikö kuitenkin ole niin, että suuri Janis Joplin -varjo varjo seuraa teitä aina, mitä sitten ikinä teettekään?
Meitä jokaista seuraa läpi elämämme erilaiset varjot. Mitä Janikseen tulee ”varjona”, niin se ei ole huono asia.
Onko reilua sanoa, että Janis teki Big Brotherista sen, millaisena me sen tunnemme, ja antoi sille sen hohdokkaimman hetkensä?
Vaikea sanoa. Meillä oli hyvin hauskaa yhdessä, se on ainakin varmaa.
Pitääkö paikkaansa, että Janis oli ihmisenä vaikea luonne?
Janis oli hyvä ihminen. Intellektuelli ja erittäin lahjakas. Kokemukseni mukaan kukaan ihminen ei ole niin sanottu ”helppo tyyppi”. Etenkään minä.
Vuoden 1968 loppupuolella Janis päätti lähteä soolo-uralle. Janis otti sinut ainoana henkilönä Big Brotherista mukaansa. Kuinka aikaisin olit tietoinen näistä Janisin suunnitelmista?
Hyvin aikaisessa vaiheessa, paljon ennen muita.
Minkälainen tunnelma bändissä vallitsi, kun kävi ilmi, että Janis ja sinä lähdette uuteen bändiin?
Ilo ja riemu. Minkäpälaiseksi kuvittelisit tunnelmaa??
Oliko Joplinin lähtö seurausta siitä, että hänestä tuli liian iso stara Big Brotheriin?
Lahjakkuutena suurempi. Muutoin, huono idea. Janis luultavasti olisi vielä täällä tänään, jos olisi odottanut soolo-uralle lähtöä.
Kuinka näet eron Big Brotherin ja Kozmic Blues Bandin välillä?
Big Brother, tasavertaiset ystävykset bändissä. Kozmic Blues, työntekijänä bändissä.
Oliko sinulle helppo sopeutua Kozmic Blues Bandiin?
Kyllä ja ei.
Kuinka paljon pidät ”I got ’dem ’ol kozmic Blues again, mama” -albumista?
En pitänyt siitä tuoreeltaan, nykyisin kylläkin.
Kuinka vertaisit sen matskua verrattuna Big Brotherin kamaan?
Erilaista kamaa. Vaikea valita. Big Brother tavara enemmän orginellia, mutta vähemmän taidokkaampaa.
Janis Joplinin viimeiseksi albumiksi jäi ”Pearl”(1971). Et ole enää mukana sillä, mutta mikä on arviosi siitä?
Erittäin hyvä, ja erittäin hyvät muusikot.
Kuinka paljon on vielä ennen julkaisematonta materiaalia Big Brotherin Joplin aikakaudelta?
Luultavasti ei paljoakaan. Mutta he (levy-yhtiö) tulevat, ennemmin tai myöhemmin, julkaisemaan joka ainoan äänitteen, jolla Janis on, vaikka vain hönkäissyt.
Joten, voimme siis odottaa jatkossa ennen julkaisematonta kamaa?
Kyllä, riippuu siitä mitä he löytävät. Yritimme aikoinaan haudata kaiken ylimääräin matskun, mutta ilmeisesti jotakin on jäänyt kummittelemaan arkistojen kätköihin.
Siirrytään sitten pois Janiksesta ja Big Brotherista. Eräs mielenkiintoinen tarina on liikenteessä: vuonna 1968, silloin varsin tuntematon englantilainen artisti nimeltään David Bowie tarjosi, tai paremminkin hänen kustannusyhtiönsä tarjosi Big Brotherille kahta Bowie orginaalia levytettäväksi: ”She’s got medals” ja ”Silly boy Blue”
Aivan uskomatonta. Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen tästä Saimme tuohon aikaan paljon postia, joita emme itse koskaan nähneet. Tässä on varmaan käynyt näin.
Grateful Dead -rumpali Mickey Hart julkaisi vuonna 1971 erinomaisen soololevyn ”Rolling Thunder”. Kuinka päädyt levylle?
Asuin tuohon aikaan samassa talossa kuin Mickey, ja autoin häntä levyn suunnittelussa.
Voisitko nimetä 5 kaikkien aikojen suosikkilevyäsi?
Ray Charles, Otis Redding, James Brown, The Delfonics ja Gladys Knight and the Pips. Mikä tahansa levy heiltä.
Nimeäisitkö 3 parasta live-esiintyjää, jotka olet todentanut?
James Brown, B.B.King ja Cleverlandin sinfoniaorkesteri harjoittelemassa Mahlerin 9:ttä sinfoniaa.
Neil Young on sanonut Jimi Hendrixistä: ”Jimi oli aivan omalla tasollaan. Hän oli kuin eri rakennuksessa, kuin me muut kitaristit”. Näetkö Hendrixin statuksen rock-kitaristina samoin kuin Neil?
Kyllä.
Omat muistosi Jimistä?
Hillitty käytöksinen mies. Pehmeällä äänellä puhuva. Antaumuksellinen muusikko. Ainutlaatuinen ihminen.
Näin loppuun vielä….saatko paljonkin kysymyksiä eri tahoilta?
Tiedätkö mikä toimii parhaiten näiden kysymysten suhteen? Eräät ihmiset lähettävät minulle yhden kysymyksen kerrallaan. Se on paljon helpompaa ja vähemmän pelottavaa, kuin saada 10 kysymystä kerrallaan. Tein juuri haastattelun Guitar Magazineen, ja he lähettivät kysymyksen kerrallaan. Se oli helppoa, ei tuntunut ollenkaan läksyiltä. Useimmiten saan kysymyksiä medialta, sanomalehdiltä, radiolta, televisiolta, joissa vastaukseni saavuttavat suuren joukon ihmisiä. Olen erittäin kiireinen (olen par’aikaa matkanpäällä), ja sellaisiin kysymyksiin vastaaminen, joita olet lähettänyt, on kovin työlästä ja aikaa vievää. Sadat ihmiset lähettävät minulle viikottain kysymyksiä. Voisinpa vain omistautua kysymyksiin vastaamiseen. Mutta, tiedätkö mitä? Olen muusikko, tämä tarkoittaa sitä, että minun täytyy suunnitella elämääni, kirjoittaa biisejä, sovitella aikatauluja, bookata lentoja, matkustaa keikkapaikoille, saapua hotelleihin, neuvotella promoottorien kanssa. Joskus on erittäin vaikeata tehdä asioita, joita minun ehdottomasti TÄYTYY tehdä. Ehkä tätä on vaikea ymmärtää, mutta minulla on elämä elettävänäni.
Sam, koska tulet Suomeen keikalle?
Oooooh, piakkoin, toivottavasti. Olisi hienoa käydä Suomessa ja juoda vodkaa Kuopiossa.