Ajatusten vaihdon ja jakamisen rooli on tärkeää aivojen kehittymisen kannalta. Neurologian ja kognitiivisen neuroergonomian dosentin Kiti Müllerin mukaan yksin jäämisen vaarana on omien ajatusten ja tunteiden kehä, kun tavoitteena on kirkas ja uutta luotaava mieli.
”Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä kirkastamaan omaa ajatteluaan, ymmärtämään tunteita ja sitä, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin toiset.”
Müllerin mukaan etenkin opintojen aloittamisen, eli 20 – 25 –vuoden ikä, on aivojen kehityksen kannalta vielä herkkää aikaa. Etummainen aivolohko, joka on tärkeä itsetuntemuksen, omien tunnetilojen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kannalta, kehittyy vielä silloin. Otsalohkolla on tärkeä rooli juuri toisten yksilöllisten ajattelutapojen ymmärtämisessä.
Myös opiskeleva varhaisaikuinen saattaa usein kokea, etteivät muut ihmiset ymmärrä häntä. Oma ajattelu ei välttämättä ole vielä täysin kirkas, eikä selkeä, joten ajatusten esittäminen riittävän selkeässä muodossa voi olla vielä turhauttavan hankalaa. Eristäytyminen voi kuitenkin altistaa syvenevälle yksinäisyydelle, kun aivot eivät saa vähäistäkään ärsytystä ja sosiaalista stimulaatiota.
”Yksinäisen aivot eivät saa sosiaalisia virikkeitä yhtä paljon kuin ei-yksinäisten. He eivät välttämättä saa napattua yhtä paljon ajatussyötteitä ja uusia ideoita, ja pelkästään omat ajatukset täyttävät mielen,” sanoo Kiti Müller.
Müllerin mukaan opiskelijoiden on ensiarvoisen tärkeää puhua kokemuksistaan eristäytymisen sijaan, ja eristäytymistä tulisi ehkäistä puhumalla asiasta myös julkisesti, osoittamatta ketään sormella ja syyttelemättä. Yksinäisen painostaminen sosiaalisuuteen voi nimittäin johtaa ”siilireaktioon”.
”Yksinäinen saattaa ajatella, että muut pyytävät häntä mukaan vain siksi, että häntä pidetään jotenkin säälittävänä, ja tällöin hän kieltäytyy varmasti. Yksinäisen itsetunto voi olla tavallista hauraampi ja hän voi olla erityisen herkistynyt ympäristönsä reaktioille”, Müller toteaa.
”Olisi tärkeää järjestää tilaisuuksia, joissa ihmiset voivat luontevasti tavata toisiaan ilman pelkoa syyllistämisestä ja painostamisesta. Esimerkiksi tehokkaaseen ja itsenäiseen opiskeluun kannustaminen ryhmätyöskentelyn kustannuksella vähentää mahdollisuuksia järjestää tilanteita, joissa yksinäisetkin ihmiset voisivat olla luontevasti mukana ryhmissä.”
Ryhmätyöskentely herättää usein kiivaitakin mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Toiset pitävät yhdessä tekemisestä ja näkevät ajatusten jakamisen nimenomaan kaikkia kehittävänä toimintana, kun taas toiset kammoksuvat ryhmätöitä ja voivat jopa jättäytyä pois kursseilta vain siksi, että niissä vaaditaan yhteistyön tekemistä.
Silti juuri yksinäisten aivojen kehitykselle tällaiset sosiaaliset haasteet ovat erityisen tärkeitä.
”Ryhmätyöskentelyä voisi ajatella vertauskuvallisesti allergian siedätyshoitona. Pieninä annoksina ihmisen altistaminen allergeeneille vähentää varsinaisia oireita allergiasta. Yksinäisyyden vähentämisessä on kysymys ihan samasta. Etenemällä kohti sosiaalisuutta pienin askelin voi auttaa ihmistä, joka on ympäristölleen kovin herkkä,” Müller kommentoi.

Kiti Müller

Helsingin yliopiston neurologian ja Aalto-yliopiston kognitiivisen neuroergonomian dosentti.
Työskentelee vastaavana tutkijana Nokia Technologies –yrityksen tutkimusyksikössä.
Kirjoitti Yksinäisten Suomi -kirjaan yksinäisyyden vaikutuksista aivoihin yhdessä Johannes Lehtosen kanssa, joka on Itä-Suomen yliopiston psykiatrian professori emeritus, psykoanalyytikko ja kliinisen neurofysiologian dosentti Turun yliopistossa.