Artistin neljästätoista omaa tuotantoa edustavasta kappaleesta koostuva esikoispitkäsoitto ilmestyi keväällä maailmanlaajuisesti espanjalaisen levy-yhtiön El Toro Recordsin julkaisemana. Kyseessä on monipuolinen ja kiehtova albumikokonaisuus, jonka laaja musiikillinen kimara sisältää vaikutteita countrysta, rockabillystä, soulista ja jopa jazzista. Soundimaailma on rouheva ja miellyttävän retrohenkinen läpi levyn ja viisihenkinen taustayhtye suoriutuu tehtävistään mainiosti.
Moonstone itse on vahvaääninen ja onnistuneesti genrestä toiseen taipuva solisti. Tasavahvan kokonaisuuden muodostavasta kappalemateriaalista nousee esiin jopa todellisia kultakimpaleita. Sellaisiin lukeutuvat ainakin lempeän melodian kannattelema nimiraita Summer Bride, rehevän saksofonismin mainiosti rikastamat Voodoo ja Wait for Me sekä esimerkillisen upeasti svengaavat Sending All My Love ja I Did Nothing Wrong.
Suurin osa Moonstonen esiintymisistä tapahtuu ulkomailla. Kuluvana vuotena keikkalistalla ovat ainakin Saksa, Ranska, Italia ja Belgia. Likipitäen rönsyilevästi juurevaa musiikkia tarjoava Summer Bride on varsin onnistunut esikoispitkäsoitto ja varsin suotavaa olisikin, että oikeanlaiset esiintymisestradit kutsuisivat Molly Moonstonea myös artistin kotimaassa.