Rockin moniosaajan Vesa Kontiaisen Juva Rock City on viiden sadan sivun järkäle juvalaista rockhistoriaa. Kokonaisuutena kiehtovan ja kiinnostavasti kerrotun teoksen sävähdyttävintä antia tarjoavat alkupuolelle sijoitetut kertomukset Juvan Kaarihallilla esiintyneistä yhtyeistä ja artisteista vuosien 1978 ja 1986 väliltä kimaran ollessa kattava ja vakuuttava. Otanta Kaarihallilla esiintyneistä yhtyeistä ja artisteista sisältää esimerkiksi erinomaisen rockjyrä The Ronski Gangin, uransa alkutaipaleella olleiden Popedan ja Hanoi Rocksin sekä Tampereen punkkien, eli Sensuurin ja Karanteenin kaltaisia kultahippuja.
Eppu Normaali heitti keikan Kaarihallilla maaliskuun ensimmäisenä 1980, eli saman päivän iltana, jolloin yhtyeen kolmas albumi Akun tehdas ilmestyi. Yllättävän hyvä -divisioonaan teoksessa pääsevät esimerkiksi Kojon ja Teddy & The Tigersin esiintymiset. Kaarihallilla ainoastaan kerran esiintyneen Teddy & The Tigersin kokoonpanoon teoksessa on lipsahtanut asiavirhe rytmiryhmän osalta. Basistina yhtyeessä vaikutti nimittäin AP Niemi ja rumpalina Pale Martikainen, eikä toisinpäin. Pelle Miljoonalta teoksessa nostetaan esiin sekä 1980-yhtyeen räjähdysmäinen keikka syksyltä 1979 että Kaarihallin keikkojen osalta vuoden 1981 vappuun ajoittunut Kesäsirkus, jonka esiintyjiin kuuluivat lisäksi Tumppi Varosen luotsaama Problems ja Ari Taskisen johtama Treshold-yhtye. Myös Hurriganesin osalta osansa saa niin yhtyeen viisimiehinen, vuonna 1978 vaikuttanut kokoonpano kuin Fortissimo-albumin aikainen esiintyminen syksyllä 1981. 80-luvun alkuvuosina Kaarihallilla vierailivat esimerkiksi aikakauden suursuosikit Paul Oxley’s Unit, Broadcast, Yö ja Dingo, viimeksi mainittu jo vappuna 1984.
Vuosina 1977–1986 Kaarihallin esiintyjävalinnoista vastasi Kontiaisen äiti, joten Vesasta muodostui keikkajärjestäjä toisessa polvessa. Vuosien 1997 ja 2008 välille ajoittuneet Hotelli Juvan tähti-illat painottuivat solisteihin ja jossakin määrin iskelmällisempään ohjelmistoon. Vuosien 2000 ja 2008 välillä järjestetyn Puustock-festivaalin kasvaminen mainitussa ajassa melkoisen suureksi tuodaan teoksessa tyylitajuisesti esiin. 2010-luvulla on järjestetty vahvalla ohjelmistolla ensisijaisesti Juva Rokkaa -festivaalia ja teoksessa oman lukunsa saa lisäksi esimerkiksi vuonna 2006 järjestetty ja myös Juvalla vieraillut Tuuliajolla-kiertue. Aivan teoksen lopussa luodaan lyhyt katsaus Juvan omiin rockyhtyeisiin. Kontiaisen teos on toimitettu pieteetillä ja kautta vuosikymmenten hänen toiminnastaan aistii aidon kiinnostuksen ja suoranaisen rakkauden edustamaansa genreä kohtaan.