Suurena lastenelokuvien ystävänä pidän siitä, että Suomessa tehdään silloin tällöin myös lastenelokuvia, jotka tarjoavat vaihtoehdon Hollywoodin tusinaviihteelle. Tosin suomalaisellakin elokuvalla on mahdollisuus muuttua kliseisten hahmojen ja perinteisen tarinan yhdistelmäksi, mutta Mari Rantasilan ohjaama toinen Risto Räppääjä -elokuva onnistuu välttämään tämän kehityksen, ainakin vielä.
Risto Räppääjä ja polkupyörävaras on melko perinteinen lastenelokuva. Se sisältää sopivasti jännitystä ja erityisesti tätä elokuvaa kirjoitetun tarinan draaman kaari kulkee perinteisiä teitä: Seikkailu alkaa siitä, kun Risto saa uuden polkupyörän, joka kuitenkin häviää heti ensimmäisenä yönä. Riston täti Rauha ja naapurin poikamies lähtevät junamatkalle, jolle myös Risto ja Nelli päätyvät polkupyörää etsiessään. Sivujuonena elokuvassa kulkee erään sairaan pojan tarina, sillä pitäähän lastenelokuvissa opetuskin olla.
Henkilöhahmot ovat Sinikka ja Tiina Nopolan kirjasarjasta ja ensimmäisestä Risto Räppääjä -elokuvasta tuttuja. Päähenkilöiden, Riston ja Nellin, näyttelijät ovat vaihtuneet, ja uusien näyttelijöiden kokemattomuus häiritsee katsojaa ainakin aluksi. Osin tämä vaivaannuttava tunne voi syntyä myös siitä, että elokuvassa puhutaan kirjakieltä. Puhekieli tekisi ohjaajan mukaan elokuvasta liian realistisen, ja tekijät ovat halunneet säilyttää tunnelman sadunomaisena.
Satumaisuutta Risto Räppääjään tuovat hyvin kaunis kesäinen maisema niin kaupungissa kuin maallakin sekä hauskat ja värikkäät sivuhenkilöt. Myös satunnainen lauluun purskahtaminen muistuttaa katsojaa siitä, että nyt ei olla toden kanssa tekemisissä. Onneksi Iiro Rantalan musiikki kuitenkin on viihdyttävää: Hauskin kohtaus oli junassa tapahtuva Bollywood-uni. (Mutta liikunnan iloista kertova musiikkinumero pelotti minua hiukan Martti Syrjän lääkärihahmon hampaiden takia.) Musiikin lisäksi äänimaailmaan kuuluu olennaisena osana ylenmääräinen äänitehosteiden käyttö, joka voi valitettavasti alkaa hiukan ärsyttää aikuiskatsojia.
Miksi sitten lapsettoman parikymppisen opiskelijan kannattaisi tätä elokuvaa lähteä katsomaan? Aina voi olla paikallaan pieni irtiotto arjesta, ja mikäpä sellaiseen paremmin tarjoaisi tilaisuuden kuin tällainen iloinen, väkivallaton ja harmiton lastenelokuva. Ja vaikka kaikki kohellukset eivät aikuisia naurattaisikaan, kyllä elokuvasta löytyy myös sopivaa huumoria lapsuusiän ohittaneelle yleisölle.