Pääluottamusmies Juha Riepponen ei peitellyt pettymystään yliopiston johdon toimiin.
Riepponen: ”Yliopistoväki menettänyt luottamuksensa johtoon”
30.01.2012 klo 4.20 | Jarkko Kumpulainen, teksti ja kuva
KUOPIO Itä-Suomen yliopiston henkilöstö marssi tänään ulos yliopistolta Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa ilmaistakseen pahan mielensä yliopiston johdon toimista. Samalla ulosmarssilla osoitettiin solidaarisuutta yliopiston johdon irtisanomille työntekijöille. Mielenilmaisuun osallistui purevasta pakkasesta huolimatta Kuopiossa noin 40, Joensuussa 50 ja Savonlinnassa kymmenkunta henkilöstön jäsentä.
Kuopiossa Snellmania rakennuksen edessä puheen pitänyt pääluottamusmies Juha Riepponen ilmoitti työntekijöiden menettäneen luottamuksensa yliopiston johtoon ja hallitukseen.
”Olen pettynyt yliopiston johtoon ja strategisen hallituksen toimintaan. Erityisesti olen pettynyt hallituksen sisäisten jäsenten toimintaan, sillä heillä olisi ollut mahdollisuus ratkaista asia toisella tavalla. Yliopistoväki on menettänyt luottamuksensa johtoon ja hallitukseen. Tämä on hyvä muistaa, kun seuraavan kerran valitsemme hallituksen jäseniä”, Riepponen puhui.
Myös yliopiston tiedotus sai kritiikkiä.
”Parhaiten työnantajan toimenpiteiden viestinnässä on onnistunut Savon Sanomat, eikä yliopiston tiedotus”, Riepponen jatkoi.
Yt-neuvottelujen aikana erimielisyyttä työntekijäjärjestöjen ja yliopiston johdon välillä aiheutti erityisesti näkemykset tavasta tehdä henkilöstövähennykset. Työntekijöiden mukaan johdon asettamiin tavoitteisiin olisi päästy normaalin eläkesiirtymän kautta.
”Itä-Suomen yliopiston työnantajavastuu tässä on se, että se irtisanoo sellaista henkilökuntaa, joilla ei ole ikänsä puolesta enää mahdollisuutta työllistyä. Työnantaja toimii siis vastoin yleistä etua, erityisesti vakavaksi asian tekee, ettei toimenpiteitä perustella taloudellisilla syillä”, kertoi Riepponen.
Irtisanominen eläkevuosien kynnyksellä vaikuttaa työntekijän eläkkeeseen ja eläkeajan toimeentuloon merkittävästi.
Itä-Suomen yliopiston irtisanoo 33 työntekijää pääasiassa tiedekuntien hallinto- ja tukipalvelutehtävistä. Kymmenkunta työntekijää siirtyy eläkkeelle tai muihin tehtäviin. Lisäksi väkeä vähennetään jättämällä määräaikaisia sopimuksia jatkamatta.
Pahanmielenilmaisulla osoitettiin lisäksi myötätuntoa vuonna 2010 irtisanotuille työntekijöille.
Keskustelu
Nimetön | 1.2.2012 | 9:32
Yliopiston johto ja strateginen hallitus varmasti nukkuvat yönsä kuin pienet lapset konsanaan - vailla huolen häivää, ei murheita ‘lain.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Amk-opettaja:
Jos Ruotsissakin voidaan lääkärit ja sairaanhoitajat kouluttaa samassa organisaatiossa, joka on hallinnollisesti yhdistetty, niin miksi ei Suomessa. Koko korkeakoulusektorille... - Juha Makkonen:
Näin olisi voinut käydä Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun välille jos konsortiohanke ei olisi pysähtynyt esiin nousseen yliopistofederaatio aka Itä-Suomen... - Vesa:
Pakko vielä lisätä, että halusi sitä tai ei, niin EU pakottaa tähän muutaman vuoden sisällä. Sekä ammattikorkeatutkinnon että yliopiston kanditutkinnon luokitus on D EU:n...






