Punkia ja billyä laajasti yhdistävä Relentless on julkaissut kolmannen pitkäsoittonsa Dropout! Sen tiimoilta solisti/kitaristi Janne ja basisti Sami ehtivät haastatteluun.
Tiivistäkää Relentlessin viime vuoden kuulumiset?
”Viime kesänä pääsimme soittamaan kolmella isolla festarilla Suomessa, kävimme Venäjällä pistäytymässä ja äänitimme uuden levyn. Meillä oli myös mahdollisuus lähteä käymään Baltiassa elokuussa, mutta se täytyi peruuttaa, koska muuten levyn äänitysaikataulut olisivat venyneet liian pahasti. Toukokuussa julkaisimme coverin Marko Haaviston Paha Vaanii kappaleesta ja se sai huomiota paljon enemmän kuin osasimme kuvitella.”
Kommentit Venäjän rundista ja keikoista kotimaan festivaaleilla?
Janne:” Oltiin Provinssissa perjantaina koko festarin ensimmäinen bändi. Silti, paikalla oli pari sataa ihmistä. Se oli erittäin hienoa! Provinssin keikan jälkeen mietittiin, että jotain spessua muille festarikeikoille on kehiteltävä. Soittotatsi oli huipussaan ja aateltiin, että kotikentälle Ilosaarirockiin täytyy saada jotain lisää. Päätettiin tehdä Tiki-Bar keikalle. Meillä oli Sailor Jerry rommin sponssi siinä ja lavalla oli kaikkia hula juttuja yms. Lavalla oli myös baywatch hengenpelastaja, surfer dude ja tietenkin baarimestari ja baaritiski. Sieltä tarjoiltiin juomia yleisölle keikan ajan. Ilosaarirockin keikka oli tähän mennessä paras, mitä ollaan soitettu!!!
Venäjä oli jännittävä reissu. Autoilu isossa kaupungissa on hieman kuumottavaa, mutta kun samaan aikaan sattuu vielä vuosisadan ruuhka, jonkun poliittisen kokouksen takia, niin selvittiin tilanteisiin nähden aika helpolla. Pietarissa oli kiva huomata, että jengi muisti meidät viime kerrasta ja tuli sen takia keikalle. Pietarissa on aktiivinen psychobilly scene.”
Miten uutukainen Dropout! eroaa It Falls Apartista sen lisäksi, että se on edeltäjäänsä parempi?
Janne & Sami: ”Monen biisin kohdalla olin ainakin itse epäileväinen, että tää eroo liikaa linjasta. Että biisit olis liian erityylisiä edellisiin levyihin verrattuna. Päätettiin kuitenkin unohtaa tää aspekti. Monet näistä erilaisista biiseistä on meikäläisen tän hetkisiä suosikkeja! Tän levyn perusteella bändiä on vaikea genrettää. Ihmiset ovat kuitenkin sanoneet, että Relentlessiltä se silti kuulostaa. Uskon, että tämän ratkaisun takia tää levy kestää kuuntelua paremmin kuin mikään meidän aikasempi. Rajoitukset pitäs unohtaa aina! Lyriikat on tällä levyllä lähempänä pienen ihmisen ongelmia, kuin vaikka edellisellä. Viina, naiset ja työt (tai niiden, puute), niistä kyllä riittää laulettavaa.
Levy myös äänitettiin ja miksattiiin alusta loppuun itse. ”Ulkopuoliset korvat” on erittäin hyvä juttu monesti, mutta tällä kertaa meillä ei niitä ollut. Vastaamme tästä levystä bändinä täysin itse!”
Taustat levyn kappaleille Burn City Down, I Can’t Settle, Rudy’s Nightshift, Living Along, I’m Heading Stray ja 40 Volt Crucifix?
Sami: ”Burn the city down on punkrockin ja hardrockin siittiöitten yhteen sattuma.”
Janne: ”Burn the city down on Samin säveltämä kappale ja on meidän hardrockein tuotos koskaan. Oiva lisä meidän musiikkiin! Itse olin hyvinkin epäileväinen tämän biisin suhteen ja ehdotin sen hylkäämistä miksausvaiheessa. Kuitenkin, tästä tehtiin uuden levyn sinkkulohkaisu ja mielestäni se on levyn yksi parhaista kappaleista!”
Janne: ”I can’t settle sukeltaa hyvinkin henkilökohtaisiin asioihin ja on sen takia mulle tärkeä biisi. Sävellyksenä se edustaa levyn popimpaa osastoa. Pääriffi oli vain sellainen näppäily, minkä keksin vahingossa kotona. Pidin biisiä aivan liian poppina Relentlessille, enkä aluksi uskaltanut ideaa edes jätkille esitellä. Kerran kuitenkin soitin sitä treeniksellä ja siitä se sitten otti tuulta allensa.”
Janne: ”Rudy’s Nightshift kertoo duunarin arjesta. Työtä elämän läpi painaen, perhettä ruokkien ja lopulta arkkuun kaatuen. Soundillisesti ja sävellyksellisesti mielessä pyöri The Clashin punk/reggae -tyyliset kappaleet. Siitäpä biisin nimikin johtaa (Rudy). Pieni kumarrus esikuville.”
Janne: ”Living Along on myöskin tyylillisesti bändille uusi kenttä. Voisiko tyylillisiä vaikutteita verrata flamencoon? Lyriikat käsittelevät oravan pyörään jättäytymisen helppoutta (”Living along feels like surrender”). Levyn melodisempaa osastoa.”
Janne: ”I’m heading stray kertoo kulutusyhteiskunnasta ja sen kaikista idioottimaisista piirteistä ja tekopyhyydestä. Meitä huijataan koko ajan samaan tapaan kuin sitä tarinan kuningasta, jolle tehtiin uudet vaatteet. Samaan aikaan puhutaan, että pitäs tukea suomalaista työtä ja silti suositaan ennemmin halpahalleja kuten vaikkapa Ikea. On hullua, että vaikkapa vuoden vanhoilla tavaroilla ei ole mitään arvoa nykyisin. On halvempaa ostaa uusi tulostin, kuin ostaa vanhaan uusi mustekasetti.”
Janne: ”40 Volt Crusifix käsittelee viinanpirua, joka istuu olkapäällä. Välillä se saa tekemään aika hulluja asioita. Tiedostettua itsetuhoisuutta. Levyn kenties nopein biisi. Täyttä tykitystä!”
Odotuksenne uuden pitkäsoiton ja kesän keikkojen osalta?
Janne: Kesähän on huonoa aikaa klubikeikoille ja jos ei oo festarikeikkoja, niin silloin kerkeää lomailemaan. Maalis, huhti- ja toukokuussa onkin aika paljon julkkarikeikkoja. Syksylle on jo säädön alla useampia ja toivottavasti Baltiassa keretään käymään tällä kertaa.”
Sami: ”Toivotaan et levyn löytää nekin ihmiset jotka ei ole bändiä vielä kuulleet, ja jospa uusi levy toisi uusia keikkoja, ja kokemuksia sekä usvan sumuisia jatkoja ja etkoja.”
Relentlessin tärkeimmät vaikuttajalevyt
Janne:
The Clash – London Calling
Rancid – and out come the wolves
Stray Cats – Stray Cats
Wasted – Down and Out
Social Distortion – White light, White heat, White thrash
Sami:
G’nR – Appetite for destruction
Stray Cats- Stray Cats
The Living End – Hellbound
The Living End – It’s for your own good
Nekromantix – Curse of the Coffin
Jone:
Nirvana – Bleach
Faith No More – King for a day, fool for a life time