Rehtori Jukka Mönkkönen painottaa edelleen, että yliopiston Savonlinna-päätös on lopullinen.
”Päätös on lopullinen ja nyt on keskityttävä sen toimeenpanoon, jotta Itä-Suomessa olisi yksi maamme johtavia yliopistoja myös tulevaisuudessa”, Mönkkönen kirjoittaa Karjalaisen kolumnissaan 25. toukokuuta.
Rehtorin mukaan korkeakoulupolitiikka on keskustelussa hautautunut aluepolitiikan alle. Opetus- ja tutkimusresurssit ovat rehtorin mukaan hajautuneet liian moniin pieniin yksiköihin.
”Yliopistoilta on vaadittu niiden kokoamista ja vahvuuksiinsa keskittymistä, jotat emme putoaisi kansainvälisestä kehityksestä.”
Rehtorin vakuutteluista huolimatta tilanne vaikuttaa sekavalta. Käynnissä on edelleen useita prosesseja, joissa pyritään selvittämään mahdollisuuksia muuttaa yliopiston päätöstä. Lisäksi kampusratkaisusta on tehty kaksi valitusta hallinto-oikeuteen.