Pyykkinarut uupuvat Kuopaksen kuivaushuoneesta

Saako opiskelija, joka asuu halvalla valittaa asuntonsa epäkohdista? Opiskelijoiden kokemusten perusteella heidät otetaan vakavasti, mutta joihinkin asioihin ei saa vastauksia lainkaan.

Kuopion yliopistossa opiskelevilla Kati Hannilalla ja Pirita Nojosella on kokemusta soluasunnon varjopuolista, joka viikonloppu bilettävistä kämppiksistä ja mystisesti katoavista elintarvikkeista. Varsinkin nuoremmat asukkaat tahtovat olla välillä häiriöksi.

”Olen sitä mieltä, että alaikäisiä ammattikoululaisia ja korkea-asteella opiskelevia ei ole hyvä laittaa asumaan yhdessä. Äänieristys läpi talon on olematon. Kuulen ja tunnistan kämppisteni askeleet jo ulko-ovelta”, Kati kertoo.

Molemmat tytöt asuvat 1980-luvulla valmistuneissa neljän hengen soluasunnoissa, jotka ovat lähes alkuperäisessä kunnossa.

Myös ajoittain vaivaava kylmyys saa tytöiltä kritiikkiä. Lämpötilasta saa kuitenkin ohjeiden mukaan valittaa vasta, kun se laskee alle 19 asteen.

”Kylmimpään talviaikaan pitää olla paljon päällä ja silti meinaa olla kylmä”, kertoo Nojonen.
”Ja lämmitys kytkeytyy päälle vasta syyskuussa, vaikka elokuussa on jo varsin viileitä öitä”, Hannila jatkaa.
Molemmilla naisilla on kokemusta vikailmoitusjärjestelmän tehokkuudesta.

”Vikailmoitusjärjestelmä toimii hyvin ja huoltomiehet saapuvat paikalle parhaimmillaan 15 minuutissa.”
Jotkut toimenpiteet herättävät kuitenkin hämmennystä. Esimerkiksi viime syksynä Hannilan asuntoon työntyi sisään täysin ennalta ilmoittamatta remonttimies.

”Hän sanoi aloittavansa saman tien eteisen katon uusimisen. Talossa oli joskus ollut vesivahinko ja kattoon oli tullut halkeamia, jotka nyt piti korjata. Laitoimme saman tien Kuopakselle viestin kysyäksemme, miksi tällaista tehdään ilmoittamatta. Vielä tähänkään päivään mennessä vastausta ei ole kuulunut.”
Katto oli viikon ajan auki ja koko asunto täyttyi pölystä. Viikon päästä seuraava remonttimies tuli kyselemään, milloin tytöt haluaisivat katon umpeen.

”Vastasin tietysti, että mahdollisimman pian”, Hannila naurahtaa.
Tytöt ovat pahoillaan siitä, että pieniä kunnostustöitä tehdään ahkerasti, mutta suurempien hankintojen aikataulutuksesta Kuopakselta ei tahdo saada vastausta.

”Esimerkiksi keittiökoneet ovat alkuperäiset ja jääkaappi ei toimi kunnolla. Lisäksi pakastinlokero on auttamattoman pieni neljälle naisasukkaalle. Joissakin asunnoissa on kuulemma kunnon jääkaappipakastinyhdistelmä, mutta me emme ole sellaista pyynnöistä huolimatta saaneet.”

”Kuinkahan paljon vanhat kodinkoneet vievät sähköä”, Nojonen miettii.

”Myös täpötäysi pyörävarasto, säilytystilojen puute ja tunkkainen sisäilma ottaa välillä päähän. Ilmainen pyykkitupa on hyvä juttu, vaikka jonkin verran sieltä kai varastetaan tavaraa”, Hannila toteaa.