Hannu Salama kuuluu suomalaisen kirjallisuuden maineikkaisiin ja kiistanalaisiin nimiin. Viimeinen määre on kulkenut mukana viimeistään vuodesta 1964, jolloin Salama tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen jumalanpilkasta teoksessaan Juhannustanssit. Kekkonen kuitenkin armahti.
Tänä syksynä Salama täytti lokakuun 4. päivä 80-vuotta. Samana päivänä julkaistiin hänen elämänkertansa Paperilla seisova Perkele Milla Peltosen kirjoittamana.
Nyt aika kuluu proosakirjan ja runojen räppäämisen parissa.
”En ole kirjoittanut proosaa vähään aikaan, mutta aion jatkaa teosta ja saada sen valmiiksi. En laita sille mitään takarajaa. Runoja olen kirjoitellut viime aikoina intensiivisemmin ja olen myös esittänyt niitä runoja räppäämällä. Siinä sitä tekemistä on ollut. Yleisö on minun tuntemusteni mukaan pitänyt ja arvostelijatkin olleet kohtalaisen yhtä mieltä. Nyt olen tosin joutunut olemaan kurkkuhoitokuurilla, sillä amatöörillehän on hankalaa kun joutuu liikaa puhumaan. Mutta kyllä siitä hyvä maku on jäänyt jälkeenpäin”, Salama toteaa.
Työväenluokkaa kuvaavista teoksistaan tunnettu Salama ei ole kokenut elämäkertaprosessia vaivalloiseksi.
”Milla on kysynyt ja minä olen vastannut, se on ollut minun osuuteni. Ei hän ole esittänyt sellaisia kysymyksiä, joihin vastatessa minun olisi pitänyt kiemurrella. Eihän sitä tosin yhteen soittoon päiväkausia tehty. Siihen kuului haastattelutuokioita milloin Tampereella”, Salama kertoo.

Salaman ura alkoi 1960-luvun alussa teoksella Se tavallinen tarina. Suurimmat muutokset suomalaisessa kirjailijakentässä ovat Salaman mukaan kirjailijoiden keskiluokkaistuminen ja kirjallisuuden kansainvälistyminen.
”Kirjallisuus on valitettavan paljon paljon keskiluokkaistunut, joka merkitsee sitä, että ongelmien laatu ja ratkaisuyritykset ovat paljolti samannäköisiä. Mutta esimerkiksi tämä maahanmuuttoaalto, joka Suomeakin on kohdannut, varmasti muuttaa perusilmettä positiiviseen suuntaan. Muutenkin vaikutteita tulee nykyisin runsaammin ja eri suunnilta kuin vaikka 1960-luvulla. Kirjailijat tuntuvat olevan nyt lukeneempia ja oppineempia kuin minun sukupolvessani.”, Salama uskoo.
Viime vuosikymmeninä vahvistuneen digitalisaation Salama uskoo jossain vaiheessa vaikuttavan kirjallisuuden kulutukseen, ellei se ole jo vaikuttanut.
”Ihmiset tarvitsevat kirjoja vähemmän. Laatukirjallisuuden lukijakunta ei ole koskaan ollut päätähuimaava missään päin maailmaa. Luultavasti se tulee jossain määrin asukaslukuun nähden vähenemään”, Salama miettii.
Myös lukuharrastuksen sukupuolettuminen huolettaa.
”Johan jo nyt tyttöoppilaat kouluissa valittavat, kuinka pojat eivät lue mitään. Vaarana on, että pojista tulee niin tyhmiä, ettei heidän kanssaan voi olla missään kontaktissa. Tai sitten he suuntautuvat eri maailmoihin, pojat pelimaailmaan ja tytöt herkempinä ja älykkäämpinä olentoina pysyvät kirjojen parissa, ja ovat sitten kiinnostuneempia ongelmista, joita esimerkiksi psykologinen realismi kuvaa. Pojat pelatessaan ja palloa potkiessaan saavat tarpeeksi keskinäisestä olemisesta ja yhteiskuntatietoisuudesta, puhumattakaan jostain sellaisesta kuin sielunelämästä”, Salama pohtii.
”Ihmiskuva ja ihminen ovat siinä mielessä muuttuneet, että ihmisen tarve pohtia kuka minä olen ja mistä minä tulen, on vähentynyt. Mielellään sitä pahalla päällä ollessaan sanoisi, että ihminen on pinnallistunut, mutta en tiedä onko asiassa kovin paljon perää. Varsinainen perusihminen biologisena olentona ei ole hirveästi muuttunut”, Salama kertoo.

Kirjailijan uusiintumisen tarve riippuu Salaman mukaan pitkän uran aikana kirjailijasta itsestään.
”Kirjailijat ovat persoonallisia. Joku voi tehdä isoa teosta 20 vuotta, jolloin jotakin paikallaan pysyvää täytyy olla, että kirja voi muodostua. Joku toinen mukautuu helpommin ajankohtaisuuksiin. Kyllä minä olen pyrkinyt pysymään muutoksen mukana. Minun mielestäni ainoa pysyvä asia maailmassa on muutos”, Salama pohtii.
Haastavimmaksi teoksekseen Salama mainitsee Finlandia-sarjan, mutta helpoiten syntynyttä hänen on vaikeaa keksiä.
”Olen kuvannut Finlandia-sarjaa siten, että laitetaan normaali nykyaikainen matkustajajuna kulkemaan parikymmentä vuotta sitten liikennöityjä kaivoskiskoja pitkin. Se juuri ja juuri pysyy kiskoilla, mutta pääsee lopulta perille. Tämä siinä on haastavaa ja kiehtovaa. Aina olen pyrkinyt olosuhteisiin nähden tekemään parhaani. En usko, että kovin helpolla olen minkään työn kohdalla päässyt. Kirja on tehtävä, ja sen yleensä tekee niin hyvin kuin osaa ja pystyy”, Salama toteaa.
Salama on tuotannossaan kuvannut paljon työväenluokkaa.
”Ehkä jollain tavalla kiehtoo myös ajan muutos siellä taustalla. Elämä itse muuttuvaisuudessaan on ollut päätähtäin, se, millaista on”, Salama toteaa.
Salama kokee, että kirjoittaminen sekä vie energiaa että antaa sitä.
”Kyllä kumpaakin siitä saa. Olen pyrkinyt siihen, että olen ammattikirjailija, enkä yritä taivastella, että omalla työllä olisi kovin suuri merkitys maailman ja Suomen tapahtumissa. En ole pyrkinyt olemaan johtotähti tai oraakkeli, vaikka olen sitä saattanut olla, varsinkin tilanteissa, joissa ihmisiä saatetaan vetää nenästä. Joku haastattelija kysyi jokin aikaa sitten, mikä on kirjailijan tehtävä, ja vastasin siihen, että kirjoittaa kirjoja.”

Hannu Salama

Syntynyt Kouvolassa 4. lokakuuta 1936.
Laaja tuotanto, yli 30 julkaistua teosta.
Esikoisteos Se tavallinen tarina julkaistiin 1961.
Juhannustanssit (1964) johti syytteeseen jumalanpilkasta. Urho Kekkonen armahti Salaman vuonna 1968.
On voittanut useita kirjallisuuspalkintoja 1960-luvulta asti.
Täytti lokakuun alussa 80 vuotta.