Alina Kuusiston mukaan 1970-luvun korkeakoulua ei voi oikein käsitellä ilman että ottaa huomioon politisoitumisen, joka kuului ajan henkeen.Joensuun korkeakoululle kehittyi 1970-luvulla punainen maine. Perinteisesti oikeistovoittoinen Joensuun kaupunki herkistyi nuoren yliopiston tutkimukselle, johon paikallislehdet kiinnittivät vasemmistolaisen leiman. Kaupunkilaisten unelma sivistysyliopistosta katosi, kun yliopiston tutkimusote asettui yhteiskuntakriittiseksi tutkimukseksi, jonka ensisijainen tavoite ei ollutkaan maakunnan talouselämän tukeminen.
Näin todetaan Alina Kuusiston syyskuussa hyväksytyssä väitöskirjassa. Väitöstilaisuus täytti etukäteen varatun salin odottamattomasti niin, että väitöstilaisuus jouduttiin siirtämään suurempaan tilaan. Marraskuussa kerääntyi jälleen seminaarisalillinen ihmisiä kuuntelemaan Kuusiston esitelmää väitöskirjansa aiheesta: Yliopistot ja politiikka – pysyvät asetelmat, muuttuvat merkitykset. Myös nyt paikalla oli monta joensuulaista, ja näköjään paikallishistoria kiinnostaa ihmisiä edelleen.
Innoitus Kuusiston tutkimukseen lähti kirjasta Muistin mukaan, jossa käsiteltiin Joensuun korkeakoulun historiaa.
”Olin tehnyt ihan toisenlaisesta aiheesta gradun, mutta sitten minuun otettiin yhteyttä historianlaitokselta Joensuun yliopiston 40-vuotishistoriahankeeseen, johon yliopistotematiikasta piti keksiä joku aihe. Muistin mukaan -kirjassa poliittisuutta oli jo käsitelty ja se kiinnosti eniten”, Kuusisto sanoo.
Kun Joensuun korkeakoulu perustettiin 1969, paikkakuntalaisilla oli suuret odotukset. He odottivat korkeakoulun tukevan paikallista kehitystä.
Kuusiston tutkimuksessa näkyy kuinka paikallislehdissä, etenkin kokoomustaustaisessa Karjalaisessa, herättiin jo varhain pelkäämään, että tutkimus uudessa korkeakoulussa olikin saamassa vaikutteita yhteiskunnallisesta tutkimuksesta, esimerkiksi marxilaisesta koulukunnasta tai moderneista kasvatuskäsityksistä, eikä tutkimuksesta syntynyt välitöntä hyötyä elinkeinoelämälle. Valkoisen kaupungin maineen Joensuussa vasemmistoradikalismi haluttiin pitää etäällä.
Kuusiston mukaan 1970-luvun korkeakoulua ei oikein voi käsitellä ilman politisoitumisen huomioimista.
”Ei se niinkään henkilökohtaisella tai laitostasolla näkynyt, mutta kyllähän se oli ihan olennainen osa ajan henkeä.”
Miksi punaisen korkeakoulun maine kiinnittyi sitten erityisesti Joensuuhun? Yhtenä syynä tälle Kuusisto näkee juurettomuuden:
”Täällä ei ollut perinteitä, ihmisillä oli silloin kokemus jostain toiselta ajalta lähtevästä Helsingin yliopistosta. Omakohtaista kokemusta ei ollut. On otettava huomioon myös se, että suuri osa yliopiston työntekijöistä oli kotoisin jostain muualta ja saapunut Joensuuhun tekemään töitä yliopistolle. Korkeakoulu ei ainakaan alkuaikoina ollut varsin joensuulainen”, Kuusisto kertoo.
Myös ohjaaja Jouko Turkan aiheuttama teatterisota teroitti näkemyksen Joensuun korkeakoulun punaisen maineesta.
”Kyllähän teatterisota erityisesti herkisti näkemään korkeakoulun tilanteen.”
Paljon lehdistössä esillä ollut teatterisota toi yliopiston vasemmistoradikaalit piirteet ensimmäistä kertaa esiin ja jakoi kaupungin asukkaat Turkan vastustajiin ja kannattajiin. Sanomalehtiaineiston lisäksi Kuusiston aineistona toimi korkeakoulun silloisen työntekijöiden ja opiskelijoiden haastatteluja.
”Kun keskityin lisensiaatintyössä pelkkään sanomalehtiaineistoon, oli yllättävää, kuinka tärkeäksi haastatteluaineisto väitöskirjavaiheessa muodostui. Haastattelujen ja sanomalehtiaineistojen välillä oli eroa paljonkin”, Kuusisto jatkaa.
Siinä missä sanomalehtiaineisto nosti esiin vasemmistoradikalismin pelon, haastatteluissa ilmi tuli yliopiston sisäinen näkökulma tutkimuksen kriittisyyden tavoitteista. Joensuulaiset vastaanottivat yliopiston modernin elämäntavan vieroksuen. Politisoitumisen pelättiin johtavan kommunismiin. Kun hyvinvointivaltion rakentamisesta tuli yhtä yleisempi päämäärä, sanomalehdistä huokunut huoli vaimeni hiljalleen.
Vaikka Kuusisto näkee tilanteen purkautuneen puoluepoliittisesta kontekstista, ei yliopisto edelleenkään ole poliittisesti riippumaton. Tapahtumassa käsiteltiin poliittisuutta myös 2010-luvulla. Avoimessa keskustelussa näkyviin nousi prekarisaation vaikutus, josta on tulossa merkittävä kehityssuunta tulevaisuuden työmarkkinoilla. Siinä missä 1970-luvulla toiselta saatettiin kysyä suoraan puoluekorttia, nykyään puoluepoliittisuuden – ja ehkä ylipäätään yhteisöllisyyden – merkitys on vähentynyt. Esille tuli etenkin valloilla olevan uusliberalistisen aallon vaikutus korkeakouluihin. 2000-luvun piilotetut markkinaihanteet paineistavat yliopistoja.
”Luonnontieteet tai matikka eivät olleet sillä tavalla poliittisia, vaan politisoituminen keskittyi selkeästi yhteiskuntatieteisiin, psykologiaan ja kasvatustieteisiin”, Kuusisto kertoo 1970-luvun tilanteesta.
Koska markkinalogiikan paine läpäisee koko yliopiston eri tavalla kuin aiempi puoluelähtöinen poliittisuus, on pohdittava myös aiempaa laajemmin, minkälaisia vaikutuksia sillä tulee olemaan esimerkiksi epäpoliittisina pidetyissä luonnontieteissä. Rakentamisvaiheesta on yliopistossa siirrytty jo eteenpäin, mutta poliittisuus on yhä läsnä.