Popeda – Voitto: Nimensä väärti Popeda

Ikurin Rolling Stones ei petä. Rasvaa koneeseen, Raakaa voimaa ja Kaasua edustavat 80-lukuisia Popeda-klassikoita, mutta valitsemassaan genressä yhtye on säilyttänyt laatunsa. Kolmen vuoden levytystauon jälkeen ilmestyneellä Voitto-pitkäsoitollaan Pate ja kumppanit ovat vastaanottaneet sanoitusapua kolmen kappaleen verran Vexi Salmelta sekä Jouni Hynyseltä ja Jukka Takalolta kummaltakin yhteen biisiin.
Albumin alkuosa on hieman tasapaksumpi tyylikkään mahtipontista Hääkellot soi- raitaa lukuunottamatta. Riffihanat aukeavat täydeltä laidalta Lentäviä lautasia-kappaleessa. Ilmalaiva on jylhyydessään albumin slovariosaston ehdoton huipentuma. Suorastaan hätkähdyttävän seesteinen balladi Kaarina saa sekin kaivattavaa elävyyttä albumilla tasaisen varmaa työskentelyä esittelevän Costellon kitarismista.

Popedan tekstien kriminaaleja taipumuksia esittelevä Kylmä rinki sisältää levyn riemukkaimman rivin Minä pakoon koukkasin kuin Vincentin Gene. Minä, beibi ja Mosse leikittelee 1970-lukuisilla hardrockviitteillä ja Mä mokasin-kappaleen jämerä bluesrock toimii moitteettomasti.
Tuoreella pitkäsoitollaan Popeda on parhaimmillaan irtautuessaan perinteisistä raameistaan. Erityisen selkeästi irtiottoa vanhaan tapahtuu haasteellisessa päätösraidassa Hannu ja Kerttu. Tunnettua Popeda-henkeä on annosteltu erityisesti raidoille Yhä virtaa Don ja Kovan päivän ilta, mutta säästeliäästi. Voitto on onnistunut ja paikoitellen myönteisesti erilainen Popeda-albumi.

  • popeda

  • Juha Pohjola

    3.5 tähteä antaisin.
    Kun 5 on korkein arvosana.
    Muutama huti siellä täällä, muutama hittikin.
    Popeda jaksaa vaan porskuttaa.
    Alakulttuurimusaa mutta sävellyksellisesti bändi on älykäs sillä se saa aikaan melodioita joihin kaikki ei ihan pysty sillä mm Martti Syrjä on sanonut että hyvän melodian löytäminen kysyy älykkyyttä.