Poliisilla epäilys islaminvastaisten lappujen levittäjistä

Teksti: Pasi Huttunen
Islaminvastaisia lappuja lojui psykologian laitoksen tulostimen lähettyvillä vielä torstaina hiukan ennen kolmea. Hetken päästä siitä joku oli siirtänyt ne jo paperinkeräykseen. Kuva: Pasi Huttunen

Poliisi kehottaa yliopistolla liikkuvia ilmoittamaan mahdollisista havainnoista liittyen islaminvastaisten lappujen levittelyyn. Rikoskomisario Sami Joutjärvi toteaa, että viimeisin tieto poliisille on tullut asiasta toukokuussa. Lappuja on levitelty myös kuluvalla viikolla. Yliopiston kirjaston lisäksi lappuja on nähty tulostimien luona esimerkiksi psykologian laitoksella. Viimeisimmät laput on nähty 11. elokuuta. Osassa lapuista on myös mainittu nimeltä yliopiston työntekijä.
”Toukokuussa ohjeistimme yliopiston turvallisuuspäällikköä ja poliisi myös kehottaa kansalaisia valppauteen. Poliisin omilla toimenpiteillä tekijää ei välttämättä löydetä. Yliopistolla on kameroita ja siellä liikkuu paljon ihmisiä, joten joku on todennäköisesti havainnut jotain”, Joutjärvi sanoo.
”Tutkinnanjohtajana sitä mielellään sanoisi, että rosvot on saatu kiinni, mutta nyt ei ole saatu. Meillä on kyllä omat arvelut tekijästä.”

Islaminvastaisten viestien levittelijät olivat liikkeellä viime keväänä. Kuva Kuopion tien varresta toukokuun alusta. Samoihin aikoihin ulkomaalaisvastainen liikehdintä oli Joensuussa aktiivista muutenkin. Kuva: Reeta Kankaanpää
Islaminvastaisten viestien levittelijät olivat liikkeellä viime keväänä. Kuva Kuopion tien varresta toukokuun alusta. Samoihin aikoihin ulkomaalaisvastainen liikehdintä oli Joensuussa aktiivista muutenkin. Kuva: Reetta Väätäinen

Toukokuussa tapaus kirjattiin rikosnimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Yksittäisestä lapusta on vaikea suoraan tehdä tulkintaa, että kyse on rikollisesta toiminnasta, mutta Joutjärvi sanoo, että samaan aikaan oli lappuja levitelty myös esimerkiksi terveyskeskuksissa ja muilla julkisilla paikoilla. Lisäksi kantateiden varteen, esimerkiksi Kuopion tien yli menevään siltaan, ripusteltiin keväällä islaminvastaisia lakanoita.
”Joensuussa nähtiin 90-luvulla, että jos tällaiseen ei pontevasti puututa, niin tilanne voi mennä todella huonoksi, eikä semmoista kaipaa kukaan. Kynnys puuttua on täällä alhainen. Poliisi ei vähättele tätä tapausta.”

Joutjärvi arvelee, että kenties kovin innokkuus ulkomaalaisvastaisuudesta on jo laantunut, kun vastakaikua ei ole tullut. Hän viittaa esimerkiksi siihen, että Soldiers of Odin Joensuun katupartioita ei ole viime aikoina juuri katukuvassa näkynyt.
”Ehkä tämän lappujen levittelijänkin innostus lakkaa.”

6 kommenttia artikkeliin ”Poliisilla epäilys islaminvastaisten lappujen levittäjistä

  1. Pakko kysyä uteliaana: Miksi yksikään rasmuslainen tai poliisi ei osoita minkäänlaista kiinnostusta Iltalehteä, Ilta-Sanomia, MTV:tä, Hesaria tms. mediaa kohtaan, kun ne mainitsevat erikseen muslimien kohdalla heidän uskontonsa pienimmässäkin uutisessaan? Millä logiikalla he sallivat toimittajille tämän saman, minkä kaikilta muilta kieltävät?

  2. islam ei ole mikään kultti vaan ihan aito hallintomalli. Se on samanlainen hallintomalli kuin kommunismi tai sosialismi eli jokainen voi halutessaan uskoa, että se on paras hallitomalli koko maapallolle. islam on kuitenkin pikkuriikkisen erilainen sillä jokainen joka luopuu islamilaisesta hallinnosta saa jonkin sortin tappaja joukon peräänsä.

  3. Mikäs tässä on rikos ?? Onko poliisi ihan ajantasalla lainsäädännöstä ? Puututte perustuslaillisiin oikeuksiin, täytyykö tässä haastaa poliisi käräjille.

  4. Tässä tähän asti käyty keskustelu, joka näyttää kadonneen tätä keskustelusovellusta säätäessä. Pari kommenttia poistettiin jo aiemmin asiattomina.

    Rauno Kujala
    kujalarauno@gmail.com
    85.76.138.232Mikäs
    tässä on rikos ?? Onko poliisi ihan ajantasalla lainsäädännöstä ?
    Puututte perustuslaillisiin oikeuksiin, täytyykö tässä haastaa poliisi
    käräjille.

    Hylkää | Vastaa | Pikamuokkaus | Muokkaa | Roskaviesti | Siirrä roskakoriin
    Janne Alanne
    janne.alanne@gmail.com
    88.113.201.23Hei poliisisedät! Islam ei ole kansanryhmä.

    Hylkää | Vastaa | Pikamuokkaus | Muokkaa | Roskaviesti | Siirrä roskakoriin
    Tommi Rautio
    tommi.rautio@kolumbus.fi
    87.93.199.42islam
    ei ole mikään kultti vaan ihan aito hallintomalli. Se on samanlainen
    hallintomalli kuin kommunismi tai sosialismi eli jokainen voi
    halutessaan uskoa, että se on paras hallitomalli koko maapallolle. islam
    on kuitenkin pikkuriikkisen erilainen sillä jokainen joka luopuu
    islamilaisesta hallinnosta saa jonkin sortin tappaja joukon peräänsä.

    Hylkää | Vastaa | Pikamuokkaus | Muokkaa | Roskaviesti | Siirrä roskakoriin
    Jorpe
    joni-hiisivirta@suomi24.fi
    84.231.72.161Pakko
    kysyä uteliaana: Miksi yksikään rasmuslainen tai poliisi ei osoita
    minkäänlaista kiinnostusta Iltalehteä, Ilta-Sanomia, MTV:tä, Hesaria
    tms. mediaa kohtaan, kun ne mainitsevat erikseen muslimien kohdalla
    heidän uskontonsa pienimmässäkin uutisessaan? Millä logiikalla he
    sallivat toimittajille tämän saman, minkä kaikilta muilta kieltävät?

    Hylkää | Vastaa | Pikamuokkaus | Muokkaa | Roskaviesti | Siirrä roskakoriin

  5. Tietoiskun järjestäjälle tulisi antaa palkinto…

Kommentointi on suljettu.