Runous tekee itseään tykö Pohjois-Karjalassa 7.-17. huhtikuuta. Väläkkyvä jäläki -runoviikko tarjoaa muun muassa Joensuun kaupungintalon tornista esitettyjä runoja, runokouluttaja Tommi Parkon opetusta Joensuun pääkirjastolla, keväistä runoutta Nurmeksessa sekä runoretken Joensuusta Ilomantsiin.
”Tapahtuman järjestämisen lähtökohtana on ajatus Pohjois-Karjalasta runon ja laulun maakuntana, jossa runous elää kansan sielussa tänäkin päivänä. Tämä näkyy mm. poikkeuksellisen laajana runouden harrastamisena sekä runouden parissa työskentelevien ammattitaiteilijoiden runsautena”, tapahtuman järjestäjät kertovat.
Viikon päätapahtumassa Runsautta! -klubilla Joensuun Pakkahuoneella 15. huhtikuuta nähdään ja kuullaan pohjoiskarjalaisten esiintyjien runoja ja musiikkia. Klubi alkaa Esko ja Tommi Ilosen runoilija Yrjö Jylhän teksteistä koostuvan levyn julkistamisella. Lisäksi näyttämölle pääsevät muiden muassa taitelijat Esko-Pekka Tiitinen, Heikki Turunen, Anna-Liisa Alanko, Timoi Munne ja Anneli Heliö.
Tekijöiden tavoitteena on vakiinnuttaa runoviikko vuosittaiseksi perinteeksi. Viikon tuottajana toimii Maarianvaaran Ohjelmapaja.