Paikalliset kuppilat ja viihdeareenat täyttyivät kesäkuun alussa naurusta, kun stand-up-koomikot läheltä ja kaukaa viihdyttivät kansaa nelipäiväisellä Kuopion Komediafestivaalilla. Toista kertaa festivaalilla nähty Comedy in the dark -klubi sisälsi hupia pilkkopimeässä Kuvakukossa neljän eri koomikon voimin. – Anni Ylönen, teksti
Esiintyjä saapui lavalle, valot välähtivät ja sali pimeni. Jaakko Saariluoma, Jape Grönroos, Mika Eirtovaara ja Ilari Johansson joutuivat tällä kertaa jättämään elekielen pois ja luottamaan äänensä voimaan. Isosta-Britanniasta lähtöisin oleva idea oli todennäköisesti uutta ja jännittävää useimmille katsojille, mutta myös muutamalle esiintyjälle. Kun ainoa kommunikointitapa on ääni, muuttuu komiikan sisältö ja kerrontatapa hieman perinteisestä.
Klubin anti oli melko yhtenäinen paketti kevyttä stand-upia. Saariluoman, Grönroosin, Eirtovaaran ja Johanssonin aihepiirit pyörivät lähinnä arjessa ja sen tilannekomiikassa, vaikka muutama esiintyjä rohkaistui kertomaan poliittisiakin vitsejä. Komiikan sisällössä on tosin huomattavissa pientä muutosta menneisiin vuosiin: entiset kaljanjuonti- ja seuranhakuvitsit ovat muuttuneet kaljamaha- ja aviopuolisovitseiksi. Edukseen erottuvat etenkin Johanssonin komiikkataidot, joilla hän pystyy kääntämään minkä tahansa yleisöstä kuuluneen huudahduksen tai oman sutkautuksensa naurettavaksi asiaksi.
Vaikka ääni onkin stand-up-koomikon pääasiallinen työkalu, pimeyden myötä huomasi kaipaavansa esiintyjän ilmeitä ja kehonkieltä. Toisaalta pimeydessä kuuloaisti nousee vahvaan asemaan, ja esityksissä olisi voinut leikitellä äänellä enemmänkin. Alun totuttelun jälkeen valojen puuttuminen ei sinällään tuo mitään erityistä tunnelmaan, ehkä vain pientä jännitystä ja muutaman pimeyteen viittaavan vitsin. Lisäksi olosuhteiden olisi suonut hävittävän esityksistä kovin tylsäksi tavaksi käyneen yleisön pilkkaamisen, mutta siihen riitti innokkaan katsojan yllyttäminen huuteluihin.
Kuopion Komediafestivaali 4.-7.6.2015