Harmaata tanssipoppia
Ukkosmaineestakin tutun Lasse Turusen viimeisin julkaisu on Pihka ja myrsky –kokoonpanon saman niminen EP. Neljä kappaletta sisältävä teos on esimakua ensi vuonna ilmestyvältä pitkäsoitolta, joka on tehty yhteistyössä Stella yhtyeestä tutuksi tulleen Heikki Marttilan kanssa.
Kyseessä ei ole kehitysvaiheessa oleva demo vaan tuotannollisesti valmiilta kuulostava palanen tulevaa suurempaa julkaisua.
Turunen ei ole pyrkinyt tekemään selkeää pesäeroa aiempaan tuotantoonsa. Vaikka Ep-levyllä soikin yhtyeellisen verran instrumentteja, sävellyksistä kuuluu vahvat elektrovaikutteet. Levy, jonka soundit tuovat mieleen kahdeksankymmentäluvun, on täynnä mahtipontisuutta ja rytmillistä suoraviivaisuutta, jota ajoittaiset nostatukset tahdittavat. Kappaleista tulee mieleen lukuisat muut yhtyeet, jotka soittavat tanssimusiikista ammentavaa voimallista popmusiikkia. Valitettavasti sävellykset ja sovitukset eivät nouse esiin tästä musiikkimaailmaa tällä hetkellä täyttävästä massasta.
Kokonaisuuden pääteemaksi nousee arjen ja rakkauden suhde, jälkimmäisen ensimmäisen harmauteen tuoma valo. Tämä Turusen aiemminkin käsittelemä teema saa lyhytsoitolla aiempaa tummempia sävyjä. Huumoria levyn lyriikoista saa hakea. Itse asiassa levyn ainoat humoristiset piirteet nousevat esiin sovituksissa ja sävellyksissä. Muun muassa Raiteillaan –kappaleen messuavat mieskuorot omaavat hirtehistä viihdearvoa, tahallisesti tai tahattomasti.
EP:n perusteella Pihka ja Myrsky pyrkii yhdistämään arkirealismia tanssittavaan popjytkeeseen. Valitettavasti konsepti ei kanna omalaatuisuuteen asti eivätkä lyriikat tai usein tylsä soitanta tarjoa kovin tarttuvia koukkuja.
Ei kappaleissa sinänsä suurta vikaa ole, mutta ne kaipaavat rinnalleen vahvempaa materiaalia, jotta tuleva pitkäsoitto toimisi.
Pihka ja myrsky EP. Pihka ja myrsky, 2013.