KUOPIO Itä-Suomen ylioston ylioppilaskunnan edustajisto valta vaihtui Oikeilta Puolueettomille. Puolueettomat olivat myös vaalien suurin nousija, lisäten paikkojaan kolmesta seitsemään. Heti perässä tulevat Itä-Suomen Vihreä Vasemmisto ja Kuopion lääketieteen opiskelijoiden ainejärjestö KuoLo, joilla molemmilla on uudessa edustajistossa kuusi paikkaa. Oikeat menettivät paikoistaan kaksi ja nyt edustajistopaikkoja on viisi. Farmasian opiskelijoiden ainejärjestö Fortis lisäsi paikkojaan kahdella ja pitää nyt viittä paikkaa. Kolme paikkaa edustajistoon saivat Keskeiset ja Vihreät. Keskeiset olivat näin ollen vaalien suurin pudottaja, menettäen yhteensä kolme paikkaa. Demarit menettivät yhden paikan, nyt paikkoja on kaksi. Preemio nousi edustajistoon yhdellä edustajalla. Samoin Perussuomalaiset.
Tieteen ja kulttuurin tukijat jäivät vaille edustajaa.
Tulevan edustajiston mandaatti jää huokoisaksi, sillä äänestysprosentti oli historiallisen alhaise 17,3 prosentia. Ääniä vaaleissa annettiin yhteensä 2150. Vuoden 2011 edustajistovaaleissa äänestysprosentti oli 28,2 prosenttia.
Vaalien ääniharava oli KuoLon Antti Häyrinen 64 äänellä. Seuraavaksi eniten ääniä saivat Puolueettomien Maria Jauhiainen, 63 ääntä ja Fortiksen Laura Juholaa äänesti 55 opiskelijaa.
Edustajistoryhmien paikkajaot:
Demariopiskelijat: 2
Fortis: 5
Itä-Suomen Vihreä Vasemmisto: 6
Keskeiset: 3
KuoLO: 6
Oikeat: 5
Perussuomalaiset: 1
Preemio: 1
Puolueettomat: 7
Tieteen ja kulttuurin tukijat: 0
Vihreä lista: 3