Suomipunkin klassikot livenä
Pelle Miljoonan, Tumppi Varosen ja Jukka Melametsän, eli Pelle Miljoona Unitedin tuore livelevy on taltioitu 100 % livenä Tampereen Vastavirta-klubilla viime lokakuussa ja kyseinen äänite on tehty klubin tukemiseksi. 16 kappaleen kattaus painottuu klassikkoihin: NUS-ajalta mukana ovat Olen työtön ja Väkivalta ja päihdeongelma ja punkin tiivistymänä Suomessa pidetyltä Pelle Miljoona & 1980-yhtyeen debyyttilevyltä, eli Pelko ja viha – pitkäsoitolta legendaarinen nimiraita.
Moottoritien osuus on melkoisen runsas. Nimikappaletta ei mukaan ole sisällytetty, mutta muilta osin kimara on melkoinen: Kovat kundit, Olen kaunis, Juokse villi lapsi, Älä äiti itke sekä hienoisena harvinaisuutena Tumpin mainio reggae Meille kävi näin.
Klassikko-osastoon lukeutuvat vielä mainiosti versioituvat Lanka palaa sekä Lähdetään kiitämään-nimellä kääntynyt Eddie & The Hot Rodsin Do Anything You Wanna Do. Rockers-tuotannosta Tumpin käsialaa olevat Sä oot tähti sekä Oikea ilme toimivat moitteettomasti, mutta Juuret-levyltä poimitun dueton Kaks vanhaa punkkaria olisi voinut korvata jollakin laadukkaammalla näytteellä tuoreemmasta tuotannosta.
Elävänä Vastavirrassa-livellä sellaisia edustavat ensisijaisesti viimeisimmän Avara maa-pitkäsoiton huippuhetkiin lukeutuva Rakkauden karavaani sekä hieman iäkkäämpi Isäntä vei tehtaan pois.
Biisikattauksesta jää etenkin kaipaamaan Pelle Miljoona Unabomber-kokoonpanon Dharmapummi-pitkäsoiton balladikaunokkia Kuka sä oot sekä Pellen slovarituotannon kirkkainta helmeä Hyvää yötä maailma.
Erityisesti Mela kitaroi kaiken aikaa varsin inspiroituneesti ja Elävänä Vastavirrassa-liven arvoa lisää myös se, että kyseessä on Pellen ensimmäinen livetaltiointi sitten vuonna 1992 ilmestyneen Si Si Liven. Kerrassaan mainio välipala syksyllä julkaistavaksi kaavailtua, uudesta tuotannosta koostuvaa studiolevyä odotellessa.