Viimeisimmän kokoonpanon ensimmäinen studioalbumi
Pelle Miljoona Unitedin toinen studioalbumi Diaspora on ensimmäinen, jolla toinen suomipunkin klassikko ja Pellen aisaparina tiettyjä taukoja lukuun ottamatta syksystä 1978 lähtien vaikuttanut Tumppi Varonen on mukana. Kitaroista huolehtii esimerkilliseen tapaansa Jukka Melametsä ja kyseessä on ensimmäinen Pellen pitkäsoitto, jolla tuotannosta vastaa Janne Haavisto. Perustrion soundia rikastavat useissa kappaleissa onnistuneesti Pekka Gröhnin koskettimet. Kolme neljäsosaa uuden pitkäsoiton materiaalista on Pellen käsialaa.
Tekstit liikkuvat niin yhteisö- kuin yksilötasolla suorien punkhuudatusten Rainbow-mies ja Nuori kuolematon saadessa seurakseen musiikillisesti kiinnostavampaa melodisempaa tuotantoa, kuten Yksin sateeseen, selkeästi parhaimmistoon lukeutuvan päätösraidan Lennä lintu sininen sekä uutukaisen avainteokseksi nousevan raidan Ihmisiä Diasporassa.
Yksi lähestulkoon pakollinen reggae sisältyy myös kokonaisuuteen Vanhan klovnin kyyneleet – raidan muodossa. Tumpin kappaleista ehdottomasti onnistunein on upean melodinen Mä seuraan rakkautta. Pelle Miljoona Unitedin uutukainen on äänitetty suhteellisen nopeissa sessioissa ja tämä ei voi olla heijastumatta jossakin määrin myös kappalemateriaalin tasoon.
Diaspora päihittää toki esimerkiksi Pelle Miljoona & Rockersin 90-luvun puolivälin molemmin puolin ilmestyneet, nykyisin välitöiksi laskettavissa olevat pitkäsoitot OK! sekä Juuret, mutta pitkän linjan diggarille uutukainen on hienoinen pettymys. Muutama pienen klassikon ainekset omaava raita on kuitenkin myös tällä kertaa kirvonnut ja se on tarpeeksi.