Ramonesin soittaminen asunnottomien hyväksi on edessä. Taustalla on valtava määrä musiikkia eri orkestereissa. Vuonna 1970 syntynyt, Joensuussa vaikuttanut, sittemmin helsinkiläistynyt ja 1990-luvun puolivälistä Lontoossa runsaat kuusi vuotta asunut Pekko ”Mantzin” Mantsinen on ollut tekemisissä musiikin parissa lähes koko ikänsä.
1980-luvun loppupuolella aktiivikautensa aloittanut Salvador oli Joensuun ikioma Smack, joka keikkaili ahkerasti sekä sähköisesti että akustisesti konsertoiden aina Helsinkiä,Tamperetta ja Turkua myöten ja teki kolme demoa sekä yhden omakustannesinglen. Viime elokuussa Salvador teki kotikonnuillaan reunion-keikan 20 vuoden tauon jälkeen. Millaiset fiilikset esiintymisestä jäivät ja onko jatkoa yhtyeen tiimoilta mahdollisesti luvassa?
”Hienoa oli ihan viimeisen päälle. Jätkien kanssa on ollu siisti aina nähhä, ottaa huikkaa ja puhua, että tehtäs nyt vielä yks veto, eli kerta kiellon päälle. Ei ollu edes vaikeeta asiaa järjestää, kun lähes kaikki bändissä soittaneet pääsivät tulemaan messiin. Saksaan kotiutunu Kohosen Antti ja just tuolloin työkiireiden takia keikalta pois jäänyt Typön Pasikin ois ollu letkeetä seuraa joukkioon. Ehkä sit seuraavan kerran, jos kaikki vielä haluu lähtee heilumaan ja möykkäämään.”
Viime vuodet musiikillisten intressiesi keskipisteenä oli The Jade-yhtye. Se julkaisi vuonna 2009 Seconds Away from Salvation –pitkäsoiton ja keikkaili kotimaan lisäksi muun muassa Saksassa. Mikä The Jaden lopetti ja mitä saldoksi jäi?
”The Jade kului loppuun. Lopussa oli kaikki tosi ikävää ja plus-merkkejä ei tullu muualta, kuin hyvistä levyarvosteluista. Kauhea menestymisen pakko ja siitä seuraava homman feikiksi muuttuminen oli täyttä myrkkyä ja niistä synty jokaiselle armoton ja ylitsepääsemätön ahistus. Ja sitten oli noita ihmisiä, joita meiän ei ois ikinä pitäny uskoa, eikä tavata. Se oli sellanen painajaisduuni, joka piti lopettaa, ettei jokaisella mee mielenterveys ja elämän halu. Saldo oli se, että kaks bändin jäsentä luopu kokonaan musan teosta. Ja sitten ne sinkut, levy ja videot. En haluu ite edes katella, enkä kuunnella niitä enää. Valitettavasti. Paras, mitä tehtiin oli omakustanne Slow Motions On The Fast Lanes. Se oli vilpitöntä.”
Nykyiset työsarkasi Damian Cullen Band ja Daggerplay ammentavat ensisijaisesti vanhakantaisesta punkrockista. Miksi näin ja lyhyet katsaukset kumpaankin yhtyeeseen, tekemisiin ja tulevaisuudensuunnitelmiin?
”Oon ollu aina punk-rokkari osaks. Rock´n´roll-blues-punkkari. On siihen poppiaki mahtunu ja edellenki mahtuu. Mutta kyllä tää on juurille palaamista mulle. 1980-luvulla punkin, uuden aallon ja fiftari rockin kanssa kasvoin ja noithan genrejä kummassakin poppoossa on kuultavissa.
Damianin oon tuntenu Lontoon ajoilta asti ja 2003 vedettiin eka keikat kimpassa, kun se oli Suomessa lomalla.
Muutama kuukaus sitten liityin vakkariks, kun olin ollu viime kesästä asti tuuraajana. Paljon keikkoja tehty. Kohta pitäs lähtee levyttämään uutta musiikkia DCB:n kanssa.
Daggerplay on rumpali-Sirpan, joka myös The Jadessa soitti ja meikäläisen alulle pistämä punk´n´roll poppoo ja muutamat keikat ollaan keritty tehhä, vaikkakin kokoonpano on uusi. Hyvin toimii ja kiva tehhä musaa, jonka saa ite laulaa myös. Eipähän tartte kellekään selitellä, miten hommat tehhä. Nuoremmat kollit, kitaristi Tommi ja basisti Ville on loistavia bändikamuja. Hyviä soittajia ja ymmärtävät, miten hommia tehhään. Eivätkä pelkää tervettä anarkiaa biiseissä. Ei tässä kummempia suunnitelmia oo. Tehhään hyvää musiikkia ja koetetaan päästä soittelemaan ihmisille sitä, niin paljon, kuin mahollista. Se on ollu siistii, että hyvin meiät on myös Daggerplayn kanssa otettu vastaan. Damian Cullen Bandille on jo kertyny sellastakin sakkia, joka seurailee kaupungista toiseen keikoille.”
Kerro musiikillisesta suhteestasi seuraaviin yhtyeisiin:Ramones, Hanoi Rocks, Smack, Guns N’ Roses?
”Olin kymmenen, kun kuulin radiosta bändiä, jota onnistuin puoli biisiä taltioimaan c-kasetille. Kirjotin kasetin kanteen Romenos. Hirveästi tykkäsin siitä ja luulin, että siinä lauletaan jotain ”piss”-sanaa. Neljä vuotta myöhemmin enon luona selasin levyjä, kun hänellä oli suht paljon niitä, ja siltä löyty sellanenkin, kuin Ramonesin Rocket To Russia. Sieltä löytyi tuokin laulu, eli Rockaway Beach. Aivan uskomattoman loistava levy. Äänitin kaikki Ramonesit, mitä sillon enolta löysin, kun ei ollu siinä iässä vielä mahollisuutta hirveesti ostella levyjä. Ja kotona Joensuussa kotikonsteilla tehtiin ensimmäinen Ramones-paita.
Hanoi Rocks iski totaalisesti, kun olin kaksitoista. Hirveesti oon aina tykänny ja ulkoisestikin niitä aikoinaan kopioinu. Smack räjäytti, kun oli viisitoista. Kolmesti näin ne ja senkin bändin musiikkia rakastin sikana. Vieläkin tykkään kovasti. Guns´N´Roses iski joskus 1989. Ja sekin oli sitten menoa. Yritettin kai vähän enemmäkin olla sellasia sillon. Ei välttämättä musallisesti, mutta muuten. Näin sen 1991 keikalla ja se on ehkä paras keikka, mitä oon ikinä nähny. Izzy Stadlin oli vielä bändissä. Se oli meikäläisen sankari sillon.”
Olet ollut organisaattorina Gabba Gabba Hey -konserteissa, joissa Ramonesia coveroidaan hyvän puolesta, viimeksi asunnottomuutta vastaan. Vierailijoina on ollut merkittäviä nimiä Tumppi Varosesta ja Otto Grundströmistä lähtien. Mistä idea ja yhteistyökumppanit?
”Alkuidea tälle oli aika lystikäs. Damian Cullen heitti ihan hirmu tuiskeessa hänen ei ihan aina niin helpolla englannilla jotakin sen suuntasta, että ”Ramones..kymmenen biisiä..keikka”. Tai nuo sanat sain sillon selville ja sanoin ”Joo”. Kallosen Karin, joka ilmeisesti edelleenkin pyörittää North&South levy-yhtiötä, jolle The Jadella oli soppari, kanssa tekstailtiin joskus ja päätettiin, että tehhään koko ilta Ramonesia. No, se tuntu hyvältä idikseltä molemmista vielä seuraavanakin päivänä. Siitä se lähti. Ja Kari oli kahella ekalla mukana järkkäilemässä juttuja.
GabbaGabbaHey!-The Helsinki Ramones Tribute on läjä kaveruksia, jotka tykkää hirveesti Ramonesista. Siinä on siis Daggerplayn, Damian Cullen Bandin ja The Riot Soulin tyyppejä. Ei sitä ees kasattu. Tyypit sitten ilmaantu kuvioihin vaan ja ruvettiin treenaamaan parasta rock´n´rollia.
Vierailijat on kaikki ollu ihan huipputyyppejä. Tosi kivoja ihmisiä. Ei oo tarvinnu managereita tai muuta sellasta kommunikointiin, vaan tekstaria ja mailia. Michael Monroe on ainoo, jota kysyttiin Tavastialle managerin kautta, mutta hän on Amerikoissa turneella.
Paikatkin on aina löytyny helposti. Tavastia oli tietty vähän vaikeempi hoitaa, mutta Merimaakin oli kuullu tästä hommasta, niin saatiin se järkättyä tuolle 22.5. päivälle.
Hyväntekeväisyyttä siks, että sitä ei oo ikinä liikaa, varsinkaan noille kohteille, joita me ollaan valittu, eli tähän mennessä kahesti Valtakunnallinen Kriisipuhelin, jota ylläpitää Suomen Mielenterveysseura ja nyt tuo Vailla vakinaista asuntoa ry.”
Kaikkien aikojen rockartistit ja bändit by Pekko Mantzin
1. The Beatles ja Elvis Presley: popmusiikin keisarit.
2. Ramones: maailman paras ja voi kuunnella ihan aina, kirjotin vastikään laulun ”Now I wanna listen to The Ramones.
3. Hanoi Rocks, Stray Cats ja Guns´n´Roses: totaalista rock´n´rollia ja kuvioiden muuttajia.
4. Howlin Wolf ja Muddy Waters: bluesin kunkut
5. The Clash, Smack, Gene Vincent & The Blue Caps, Eddie Cochran, The Beach Boys, Johnny Burnette & Rock´n´Roll Trio, Green Day, Sielun Veljet: sekalainen paketti parhaita bändejä, ja tähän vielä parikymmentä lisää!
Gabba Gabba Hey Helsinki Ramones Tribute Tavastialla 22. toukokuuta.