Unohdettu pieni klassikko
Lähes neljän vuoden levytystauon jälkeen Kouvolan kovat, eli Peer Günt palasi vuonna 1994 Timo Nikin tuottamalla ja äänittämällä pitkäsoitolla Smalltown Maniacs. Vaikkei pitkäsoitto Güntin kirkkaimpiin klassikoihin kuulukaan, yhtyeen diskografiassa se ei ole täysin saavuttanut ansaitsemaansa statusta.
Albumin tunnetuimpaan antiin lukeutuvat aivan viime vuosiin asti keikkasetissä säilynyt menopala Shotgun Wedding sekä varsin onnistunut nimikappale Smalltown Maniacs. Dying Ducks in the Thunderstorm sekä Ghost Town ovat rankkoja rypistyksiä, joita Günt soitti keikoillaan vielä 2000-luvun alussa. You Are the Lightning sekä Midnight Shuffle ovat astetta iisimpiä ja sovituksellisesti kekseliäitä vetoja.
Ykköspuolen päättävä Not This Time edustaa Güntiä akustisimmillaan, veikeästi ja onnistuneesti. Hot Shot on täytteenomaisempi revitys, mutta huuliharpulla väritetty Kinky Love onnistuneesti tavanomaisesta eroavana Günt-biisinä liki pitäen unohdettu helmi. Mainion riffin varaan rakennetusta Woodpeckers on the Runista valikoitui albumin videobiisi ja rankemmasta osastosta kitaroinnin juhlaa tarjoava Walking Trouble edustaa Smalltown Maniacsiä parhaimmillaan.
Musiikillisesti kekseliäs Lost in Life varoittaa liiallisen läträämisen vaaroista. Güntin diskografiassa Smalltown Maniacs on tasaisen vahva pitkäsoitto, joka sisältää myös muutaman kiistattoman klassikkokappaleen. Trion seuraavaa täyspitkää No Piercing, No Tattoo, joka jäi legendaarisen kokoonpanon T Nikki, Tsöötz Kettula ja Twist Twist Erkinharju viimeiseksi, saatiin odottaa yksitoista vuotta, eli aina vuoteen 2005 saakka.
Timo-Pekka Nikki 54 vuotta 17. maaliskuuta.