Patsaat kuolevat saa ensi-iltansa Vilimeillä

KUOPIO – Hartaudella tuotettu kuopiolainen täyspitkä elokuva Patsaat kuolevat saa ensi-iltansa Vilimit elokuvajuhlien yhteydessä. Harrastajavoimin tuotettua elokuvaa on tehty alkuvuodesta 2011 saakka ja se on ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä Kino Kuvakukossa 5. lokakuuta. Sen jälkeen elokuva jatkaa teatterin ohjelmistossa.

Apulaistuottajana toiminut Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva ja myös hallituskauden verran ISYY:n hallituksessa istunut Aku Latvaniemi on ollut tuotannossa alkumetreiltä saakka. Nyt olo on huojentunut.

”Halutaan tietysti huippua sekä mahdollisimman hyvä elämys katsojille, niin se vie tietysti aikansa näin pienin voimin.”

Elokuvan kuvaukset saatiin päätökseen jo vuoden 2011 aikana. Jälkituotanto on ottanut aikansa.

”Laadukkaan jäljen tekeminen kestää, kun on vain muutamia ihmisiä jotka pystyvät tekemään jälkituotantoa eli kuvan- ja äänenkäsittelyt ja värimäärittelyt. Isoissa tuotannoissa niitä on yleensä useita ihmisiä täysipäiväisesti ja meillä oli vain muutama”, Latvamäki kertoo.

Patsaat kuolevat -elokuvan budjetti oli 20 000 euroa sponsorirahoitusta, kun yleensä suomalaiset elokuvasäätiön rahoittamien elokuvien budjetti pyörii vähintään puolessa miljoonassa. Latvaniemen mukaan elokuvan synnyn mahdollisti reilun sadan vapaaehtoisen ja noin 20 hengen ydinhenkilön omistautuminen.

”Sitoutuminen ja se, että ihmiset ovat mukana vapaaehtoisina intohimosta ja rakkaudesta lajiin”, Latvaniemi toteaaa.

”Hienointa elokuvan teossa ovat ne mielialanvaihtelut, kun päästään sieltä tuskasta ja epätoivosta seesteiseen ja huojentuneeseen olotilaan. Samalla se on se paskin puoli, mutta onnistumisen kokemuksilla pyyhkiytyy aina kaikki muu pois”, Latvamäki nauraa.
Lisätietoa elokuvasta sivulta: www.patsaatkuolevat.fi.

Elokuvafestivaali Vilimit 2. – 5. lokakuuta Kino Kuvakukossa. Lisätietoa: isakry.fi