Seesteisistä kotioloista kosmisiin sfääreihin
Pasi Ilmari Jääskeläinen on vuosia pyrkinyt eroon fantasiakirjailijan leimasta. Erottaakseen itsensä tästä ikävästi nuorille usein markkinoidusta ja populaarikirjallisuudeksi luokiteltavasta ryhmästä hän jopa kehitti omalle fantastisia elementtejä sisältävälle tuotannolleen termin reaalifantasia. Ehkä osittain tämän pyrkimyksen takia, hänestä on vähitellen kehittynyt yhä taitavampi arkisten asioiden kuvailija. Kolmannessa romaanissaan Sielut kulkevat sateessa Jääskeläinen yhdistää nämä kaksi kenttää entistä taidokkaammin.
Sielut kulkevat sateessa alkaa arkisen realistisella kuvauksella draamattomasta avioliiton lopusta. Turvallisen liiton loputtua Judit päättää tehdä myös muita muutoksia elämäänsä. Hän muuttaa Jyväskylästä Helsinkiin ja ottaa vastaan ystävältään henkilökohtaisen sairaanhoitajan paikan F-Remedium -nimisessä yrityksessä.
Maallisen hoidon lisäksi Judit huomaa pian firman tarjoavan myös hengellistä opastusta. Lisäksi hänelle selviää, ettei Martan motiivi ollut pelkästään uuden työntekijän löytäminen, hän haluaa agnostikko Juditin pelastavan myös kuolevan poikansa, Juditin kummipojan, kuolemattoman sielun ateisteille varatulta ikuiselta kadotukselta.
Teoksen arkiset alkulähteet saavat pian erilaisia vivahteita. Tarinaa rytmittävät Juditin sielunelämää pohtivat psykiatrimaiset kliiniset lausunnot, jotka yhdessä uskonnon kasvavan roolin kanssa tuovat tavallisen elämän taustalle kylmiä ja häiritseviä taustaväreitä. Pikku hiljaa tarina hivuttautuu omaamme muistuttavasta reaalimaailmasta kohti vaihtoehtoisempaa todellisuutta, jossa arkeen sekoittuu fantasiaa ja kauhua. Jääskeläinen lisää vähän kerrallaan toismaallisia elementtejä kunnes kirjan loppuun mennessä ne nousevat yhä hallitsemaan kertomusta.
Alun realistisenoloisesta ihmiselosta päädytään ajoittain melkein davincikoodimaiseen vainoharhaiseen ajojahtiin ja lopulta tajuntojemme tuolle puolen. Jääskeläinen ei pysty vastustamaan uskonnollisen teemansa kasvatusta suureksi eeppiseksi kohtaamiseksi, joka jää kirjallisilta ansioiltaan aiemman arkisemman maailman kuvauksen varjoon.
Äärimmäisimmilläänkin Sielut kulkevat sateessa on kuitenkin sujuvaa luettavaa, jonka alusta asti kiinnostavat henkilöhahmot pitävät mielenkiinnon yllä aina teoksen maalailevaan loppuun asti. Teos on parhaimmillaan painon pysyessä realismin puolella, mutta tällaisenaankin sillä on potentiaalia johdatella tavallisempienkin dekkarien lukijan askel kerrallaan kohti kosmista kauhua.
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa. Atena, 2013, s. 550.