Sekä näyttelijät että ohjaaja Tiina Lymi (toinen vas.) ovat iloisia, että Napapiirin sankarit 3 tuli tehtyä.Napapiirin sankareiden kolmannen elokuvan ohjanneen Tiina Lymin mielestä elokuvasta tuli sydämellinen ja lempeästi henkilöitään katsova ja ymmärtävä. Jannea näyttelevä Jussi Vatanen kuvailee elokuvaa toiveikkaaksi.
”Vaikka munkin henkilö Janne on aika ikävässä tilanteessa elämässään, eikä tiedä millaisiin ratkaisuihin tarina voisi päättyä, niin silti hänen toimissaan on päämäärä ja toivo siitä, että kaikki muuttuu paremmaksi. Näyttelijälle tämä on oikein kiva tilanne, että pääsee tällaista toivon ja ilon sanomaa levittämään ihmisille,” Vatanen myhäilee.
Vatanen toteaa kaikkien olleen iloisia, että tämäkin elokuva tuli tehtyä.
”Against all odds, tästä tuli mahtava. Ei sillä, että meidän oletukset olisivat olleet jotenkin huonot. Kuitenkin kun tekee komediaelokuvan jatko-osan jatko-osaa, niin tämä olisi helppoa ampua muiden toimesta alas.”
Räihäsen roolin näyttelee Joensuusta kotoisin oleva Timo Lavikainen. Räihänen ei turhia puhu, mutta silti koskettaa katsojia syvästi. Lavikainen osoittautuu itsekin pohdiskelijaksi.
”Välillä käy mielessä, että onhan tämä näyttelijäntyö ihan älytöntä touhua. Pitäisi lähteä vaikka hoitoalalle, johonkin millä olisi oikeasti jotain merkitystä.”
Hän ei silti halua väheksyä elokuvan vaikutusta ihmisten elämään.
”Joku pohjoisen ihminen, joka oli nähnyt tämän leffan, sanoi että napapiirin sankareiden tarinat ovat ehkäisseet ison määrän itsemurhia pohjoisessa. Se oli ihan tosissaan. Nämä elokuvat luovat jotakin iloa ihmisille.”
Napapiirin sankareiden kohellusta markkinoidaan suhteellisen kevyenä viihteenä, mutta työryhmän puheista välittyy vahva usko työn kunnianhimoisuuteen, vaikuttavuuteen ja Paulo Coelhon Pyhiinvaelluksen kaltaiseen filosofiaan. Lavikainen ja Vatanen tunnustavat omistavansa Coelhon kirjoja ja pohtivansa elämän tarkoitusta.
”Nuoruus oli sellaista kohkaamista. Vasta kun täytin neljäkymmentä, elämään on tullut sellainen rauhallisuus, ettei ole pakko hirveällä vauhdilla yrittää tehdä kaikkea. Pysähtymällä voi miettiä asioita vähän eri kantiltakin.”
Myös Vatanen kertoo oppineensa pysähtymään.
”Ei loputtomiin voi tehdä kaikkea mitä tarjotaan. Olen viime vuosina opetellut, että pystyisin sanomaan myös ei ja ottamaan oman tilani ja aikani.”
Vatasen mielestä myös hänen hahmonsa Jannen kannattaisi oppia sanomaan asioita ääneen. Jos hän joskus aamupalapöydässä sanoisi Inarille, että tiedätkö, mulla on tosi huono olo. Mun täytyy nyt saada apua.
”Tarina olisi varmasti hyvin erilainen, ehkä tylsempi. Janne ei siihen kuitenkaan pysty. Näiden elokuvien kantava teema on se suomalainen mielenlaatu ja puhumattomuus. Me ollaan enemmänkin tekojen kansa. Nyt perkele haen tänä yönä sen digiboksin Rovaniemeltä ja osoitan rakkauteni hänelle. Sen sijaan että istuttaisiin alas ja keskusteltaisiin asia selväksi. Mun pitää oppia sanomaan ei, ja Jannelle tekisi hyvää opetella puhumaan tunteistaan,” Vatanen miettii.
Vatasen mielestä Napapiirin sankareissa temaattinen lähtökohta on samanlainen kuin dokumentissa Joutilaat (2001).
”Kummassakin tarinassa on kolme keskenään aika erilaista kaverusta, jotka eivät tee oikeastaan mitään. Napapiirin sankareissa yhdellä on tyttöystävä, joka esittää sitten ultimatumin, että hanki digiboksi tai suhde loppuu. Kyllä me Joutilaitakin pohdittiin näitä leffoja tehdessä.”
Lymille elokuvassa tärkeää on nimenomaan rinnalla kulkemisen teema. Se saattaa selittää sankarien tarinan menestystä elokuvasta toiseen.
”Kaikki eivät ole korkeakoulutettuja ihmisiä, joilla olisi helpot lähtökohdat. Luulen, että tämä vetoaa katsojiin juuri siksi, että vaikka on noin tohelo tai pönttö, niin silti voi olla hyvä elämä, kun oivaltaa rakastaa ja välittää.”