Opiskelua urheilun ehdoilla

Teksti: Anton Rinta-Jouppi
Kuvat: Laura Ramstadius
Pikajuoksija Anniina Kortetmaa opiskelee Kuopiossa terveyden edistämistä. Viime kesänä hän juoksi Kalevan kisoissa hopeaa sekä sadalla että kahdella sadalla metrillä.

Kun tavoitteet on asetettu korkealle, on yleisurheilijan omistauduttava lajilleen ympäri vuorokauden. Toisaalta myös opiskelu vaatii sitoutumista. Saksan kieltä ja kulttuuria Joensuussa opiskeleva Heidi Nokelainen kertoo siirtyneensä opintojensa aikana lähemmäksi ammattimaisuutta:
”Opiskelin kaksi ensimmäistä vuotta päätoimisesti, mutta nyt opiskelen täysin urheilun ehdoilla. Syyslukukausi on hyvää aikaa harjoittelulle, sillä Joensuun Areena on aivan yliopiston vieressä. Keväällä mukaan tulevat ulkomaanleirit, joten etäopiskelu tai tenttiminen on silloin parempi ratkaisu.”
Samanlaista kasvutarinaa kertoo myös 1500 metrin suomenmestari ja nelinkertainen Suomi-Ruotsi -ottelija Ilari Piipponen. Hän opiskelee Kauppatieteitä Joensuussa.
”Ennen yliopistoa en harjoitellut tarpeeksi. Tavoitteet olivat kyllä korkealla, mutta vasta Joensuussa treenimäärät kasvoivat ja tuloksia alkoi tulla.”
Piipponen luettelee menestyksen avaimiksi myös kovatasoiset treenikaverit ja hyvät puitteet. Piipposen aloittaessa opintonsa Joensuussa asui ja harjoitteli myös muuan kilpauransa jo päättänyt estejuoksija ja Euroopan mestari Jukka Keskisalo.

Molemmat urheilijat kertovat urheilun ja opiskelun yhdistämisen vaativan omanlaisiaan järjestelyitä. Opintojen joustavuus saa kehuja erityisesti Piipposelta.
”Oma pääaineeni on sellainen, että läsnäolopakkoja ei ole hirveästi. Pystyn tekemään treenit silloin, kun haluan.”
Tämä on oleellista harjoittelun onnistumisen kannalta. Piipposen arki rakentuu täysin urheilun ehdoille.
”Urheilijana mietin kaiken harjoittelun suhteen. Varsinainen treeni ei aina vie aikaa paljon, mutta ruokailu ja lepo pitää aikatauluttaa myös. Tiedän 30 minuutin tarkkuudella koska minun pitää syödä. Lisäksi jos istun pitkän päivän yliopistolla, ja sen jälkeen tekisin kovan harjoituksen, niin se ei ole optimaalista.”
Kieliopintojen kieliharjoittelut ovat olleet puolestaan Nokelaiselle haasteellisia toteuttaa.
”Harjoittelut vaativat perehtymistä, milloin ja minne minun olisi järkevää mennä, että se tukisi sekä opiskelua että urheilua. Niihinkin on kuitenkin löytynyt ratkaisut osin laajan verkoston kautta, jonka olen urheilun puolella saanut. Tällä hetkelläkin olen ruotsin kieliharjoittelussa Södertäljessä, jossa teen työharjoittelua koulussa ja harjoittelen paikallisen heittoryhmän kanssa, jossa minulla on tuttuja jo entuudestaan.”

Opintojen ja urheilun yhdistäminen on ajankohtaista myös pikajuoksija Anniina Kortetmaalle, joka on aloittanut opintonsa tänä keväänä Kuopiossa, pääaineenaan terveyden edistäminen.
”Opiskelu hoituu pääasiassa nettikursseilla ja itsenäisenä opiskeluna, joten tämä sopii minulle hyvin.”
Kortetmaa kehuu myös urheiluakatemiaa, joka on huippu-urheilua tukeva yhteistyöverkosto.
”Harjoittelupaikolle pääsen koska vain. Lisäksi akatemian kautta pääsen oikean asiantuntijan luokse, jos on tarve.”
Tukiverkoston merkitystä korostaa myös Piipponen.
”Akatemian kautta pääsee nopeasti hoitoon, jos joku vamma ilmestyy. Ei tarvitse kuukautta syljeksiä kattoon. Se olisi myrkkyä huippukuntoiselle urheilijalle.”

Yleisurheilijat ovat tyytyväisiä aikaansa Itä-Suomen yliopistossa. Nokelainen summaa tuntemuksiaan näin.
”Urheilijana opinnot venyvät vähän normaalia pidemmiksi, mutta luulen että jokaiselle kurssille löytyy oma paikkansa. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen on onnistunut hyvin.”
Samaa mieltä on Piipponen.
”Täällä olen täysin pystynyt panostamaan urheiluun. Monessa paikassa ei olisi onnistunut”, Nokelainen kertoo lopuksi iloisia uutisia Joensuulaisen yleisurheilun kannalta.
”Olen vuosien mittaan asettunut Joensuuhun niin hyvin kodiksi, että ensi kaudesta lähtien rinnassa on Katajan logo.”

Mikä urheiluakatemia?

Urheiluakatemia on paikallinen ja seudullinen yhteistyöverkosto, jossa oppilaitokset, seurat, urheiluorganisaatiot, kuntayhteisöt sekä erilaiset asiantuntijapalvelujen tuottajat työskentelevät yhdessä urheilijoiden opinto, työ- ja urheilu-urien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Akatemiat löytyvät kaikista Itä-Suomen yliopiston kampuskaupungeista eli Joensuusta, Kuopiosta ja Savonlinnasta. Ne toimivat yhteistyössä keskenään.
Erja Widgrén-Sallinen opintopalveluiden opintopalveluiden päällikkö kertoo: ”Akatemia tarjoaa urheilijalle hyvän mahdollisuuden opintojen ja huippu-urheilun yhdistämiseen. Opiskelija saa aikanaan tutkinnon ja urheilu-uran loppumisen jälkeen hänellä on tutkinto ja mahdollisesti ammatti.”
Itä-Suomen yliopistossa on tällä hetkellä kaikkiaan 130 urheiluakatemian opiskelijaa.