Opiskelijaliike: ”Vielä ehtii perua koulutusleikkaukset”

Rehtori Jukka Mönkkönen toteaa, että Itä-Suomen yliopisto joutuu tekemään leikkauksia jos hallitus toteuttaa suunnittelemansa koulutusleikkaukset.

Opiskelijat eivät ole tänä vuonna Säätytalolla valvomassa budjettiriihtä. Kenties opintoaikojen rajaukset ovat pakottaneet sen sijaan luennolle. Hallitus kokoontuu budjettiriiheen 9. ja 10 syyskuuta.
”Toivottavasti hallitus ei kuitenkaan ajattele, että kun olemme poissa näkyvistä, olemme samalla poissa mielestä. Suomen kilpailukyky on yhä suuremmin kiinni osaamisesta. Jos osaamisen tasoa lasketaan ja koulutuksesta säästetään, on sillä suorat ja vakavat seuraukset – ja niitä ei ole nyt ihan loppuun asti ajateltu”, toteaa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Jari Järvenpää.

Koulutukseen on kärkihankkeiden muodossa tulossa 300 miljoonan euron satsaus, mutta se ei riitä kattamaan huomattavasti suurempi koulutukseen kohdistuvia säästöjä. Opiskelijaliitot SYL ja Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK arvioivat, että seurauksena on irtisanomisia korkeakoulujen henkilökunnan kaikilta tasoilta.
”Hallitus on korostanut, että budjetin yhteydessä joudutaan tekemään kipeitä arvovalintoja. Nyt olisi aika tehdä se oikea arvovalinta, ja panostaa koulutukseen eikä rapauttaa sitä”, sanoo SAMOK:n puheenjohtaja Joonas Peltonen.

Itä-Suomen yliopistossa aiotaan käynnistää vuoteen 2020 ulottuvan ”talouden sopeuttamissuunnitelman” laatiminen. Rehtori Jukka Mönkkösen mukaan yliopiston hyvä talouskunto auttaa sen verran, että heti ei tarvitse leikata toiminnasta. Vuoden 2016 budjetin arvioidaan jäävän noin 2,3 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Samalla siitä tulisi yliopiston historian ensimmäinen alijäämäinen vuosi. Yliopiston rakenteiden ja toimintojen tarpeellisuutta tullaan silti miettimään pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi Savonlinnan kampuksen kohtalo on noussut taas spekulaation kohteeksi.
”Tärkeätä on, että yliopiston tuloksellisuus ja laatu säilyvät hyvällä tasolla jatkossakin”, Mönkkönen sanoo.