Opiskelija-asunnot säilyttävät erityisasemansa

Joensuun Ellin toimitusjohtaja Jarmo Ojalainen esitteli alkuvuodesta Ellin tulevia rakennuskohteita.

Hallitus päätti säilyttää opiskelija-asuntojen erityisaseman investointiavustuksissa. Alkuperäisessään asussaan hallituksen suunnitelma olisi poistanut opiskelija-asuntojen erityisaseman investointitukia myönnettäessä. Se olisi hankaloittanut opiskelija-asuntojen rakentamista ja tuntunut opiskelijan kukkarossa nousevina vuokrakustannuksina.
“Tämä on hallitukselta viisas päätös ja hyvä esimerkki, että päätöksiä kannattaa tarkastella uudelleen, kun ne eivät edistä asetettuja tavoitteita. Hallitus on kuunnellut hyvin opiskelijoilta tulleen tärkeän viestin”, SYL:n puheenjohtaja Jari Järvenpää toteaa.

Ympäristöministeriön opiskelija-asumisselvitys arvioi, että vuosina 2013-2017 tulisi vuosittain aloittaa 1000 uutta opiskelija-asuntoa, eli 1700 opiskelija-asuntopaikkaa. Tähän lukemaan ei ole päästy.
“On tärkeää, että ympäristöministeriössä on riittävästi asiantuntemusta opiskelija-asumisesta päätöksenteon tueksi. Siksi tulisikin harkita, että ministeriön yhteyteen perustettaisiin asiantuntijatyöryhmä, joka pohtisi opiskelija-asumisen erityiskysymyksiä”, Järvenpää ehdottaa.

Pasi Huttunen, teksti & kuva