Edustajiston hallitusvalinnasta on tehty oikaisuvaatimus. Vaatimuksen mukaan kokoonpano ei täytä tasa-arvolakia. Uuteen hallitukseen valittiin kuvassa vasemmalla oleva Marie Okkonen, Jarkko Laine, Heikki Junkkari, puheenjohtaja Mikko Puhakka, Anna Kaisa Tolvanen, Marjo Turunen ja Teemu Myllärinen. Kuvasta puuttuu Jarno Oksanen.
Oikaisuvaatimus: ”ISYY:n hallituskokoonpano rikkoo tasa-arvoa”
12.12.2011 klo 4.51 | Jarkko Kumpulainen, teksti & Jukka Mähönen, kuva
KUOPIO Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston päätös hallituksen kokoonpanosta on aiheuttanut oikaisuvaatimuksen. Edustajisto nimesi hallituksen järjestäytymiskokouksessaan lauantaina 10. joulukuuta. Maanantaina jätetyn oikaisuvaatimuksen mukaan edustajisto on osoittanut valintamenettelyssään piittaamattomuutta naisten ja miesten tasa-arvosta annettuun lakiin. Hallitukseen valittiin viisi miestä ja kolme naista.
Lakiin kirjatun kiintiöperiaatteen mukaan tasapuolinen edustus tarkoittaa 40 prosentin edustusosuutta. Oikaisuvaatimuksen mukaan valittu hallitus ei täytä vaadittua osuutta. Naisten edustusoikeus on nykyisessä hallituksessa 37,5 prosenttia.
Oikaisupyynnön tehnyt edustajiston jäsen Jussi Airaksinen (Vihr.) näkee, että menettely voisi johtaa jopa edustajiston jäsenten rikoslain mukaiseen virkarikosvastuuseen. Asia aiheutti eriäviä mielipiteitä jo edustajiston kokouksen aikana. Yhteensä yksitoista Vihreiden, Vasemmiston ja Demariopiskelijoiden edustajaa jätti hallituksen muodostamisesta tasa-arvolakiin vedoten eriävän mielipiteensä.
Vielä toimivaltaansa pitävä vuoden 2011 hallitus käsittelee oikaisuvaatimuksen kokouksessaan torstaina 15. joulukuuta.
Nyt valitun hallituksen muodostajaksi sekä hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin Mikko Puhakka (Oikeat sit.) Savonlinnasta. Lisäksi hallituksen muodostavat 1. varapuheenjohtaja Marie Okkonen (Keskeiset sit.) ja 2. varapuheenjohtaja Jarkko Laine (Kuopion ainejärjestöliitto) sekä jäsenet Teemu Myllärinen (Oikeat), Jarno Oksanen (Keskeiset), Heikki Junkkari (KuoLO), Anna Kaisa Tolvanen (Fortis) ja Marjo Turunen.
Edustajiston kokouksessa esitettiin esitetyn hallituksen hylkäämistä, mutta äänestyksen (25-11) jälkeen Puhakan esitys hallituksesta jäi voimaan.
Vanha edustajisto valitsi puolestaan launtaisessa viimeisessä kokouksessaan muun muassa opiskelijajäsenet yliopiston hallitukseen. Valituiksi tulivat Aku Latvaniemi (Oikeat) ja edellisen edustajiston puheenjohtaja Sara Remes (KuoLO).
Keskustelu
Maisteri | 12.12.2011 | 18:19
Täysin turha oikaisuvaatimuksen. Jussin voisi viedä saunan taakse . . .
Entinen yo-kuntatoimija | 12.12.2011 | 18:43
Ikävää että Itä-Suomen ylioppilaspolitiikka perustuu yhä raastuvalla uhkailuun ja juonitteluun. Onhan näitä nähty niin oikeiston kuin vasemmiston suunnasta.
Olihan tätä jo viime vuonnakin | 12.12.2011 | 20:32
Ei helkkari! Mikä ihmisiä oikein vaivaa. Ensinnäkin tässä kitistään 2,5 %-yksiköstä. Toisekseen ylioppilaskunta tai sen hallitus ei kuulu pykälän 1986/609 §4a:n piiriin. Ei tsiisus. Jos haluaa käydä käräjillä, sen kuin lähdette. Tärkeämpää on, että opiskelijoiden tasa-arvoa edistetään, ei se, että kitistään neuvotelluista äänestystuloksista ja hallituskokoonpanoista.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19860609
Tuukka Simonen | 12.12.2011 | 21:04 | www
Meni peräti 14h ennen kuin tuli ensimmäinen tappouhkaus Jussille. Nettikommentit <3
Ulkopuolinen | 12.12.2011 | 22:21
Toivoisi arvon edaattorin ottavan asiasta selvää ennen itsensä tekemistä naurunalaiseksi. Edustajiston jäsenet eivät ole virkamiehiä, eivätkä siten voi mitenkään tointaan hoitaessaan voi syyllistyä virkarikokseen.
Samaten mainitun tasa-arvolain lukeminen olisi tehnyt hyvää, niin arvio oikaisuvaatimuksen läpimenon mahdollisuuksista ei näyttäisi niin absurdilta eikä tekijä olisi saattanut itseään ja läpinäkyvää politikointiaan naurunalaiseksi; laissahan nimenomaan ei todeta mitään prosenttirajaa julkista valtaa käyttävälle toimielimelle (mikäli yo-kunnan hallitus sellaiseksi katsotaan - tämäkään ei ole aivan päivänselvää). 40 prosentin vaatimus koskee vain valtion ja kunnan tiettyjä elimiä. Lienee päivänselvää, että valittaessa noin kymmenjäsenistä hallitusta kaikki yli 30 prosentin on käytännössä niin tasapuolista kuin mahdollista, yo-kunnan hallituksen valinnassa kun tosiasiallisesti pitäisi vähän kiinnittää huomiota siihenkin, että kaikille sektoreille löytyy tekijänsä (henkilökohtaiset ominaisuudet) ja, mikäli yo-kunnassa tapana on, jokainen poliittinen ryhmittymä tulee oikeassa suhteessa edustetuksi (poliittiset ominaisuudet).
Opiskelija | 13.12.2011 | 12:38
Haluaisin kiittää Jussia hienosta avauksesta uudelle edustajistolle!
Tämä varmasti lisää yhteistyötä eikä vastakkainasettelua tulea. Kiitos kun vedit puolueettomatkin porukat tähän soppaan mukaan.
Taitaa tämä vihreä vasemmisto olla aika yksinäinen edustajistossa tämän tempun jälkeen, mutta hei! - kyllä 2,5% 8 henkilön populaatiossa on tappelemisen arvoinene asia!
Taitaa Jussi ja vihreävasemmisto lähteä käräjille kostomielellä, kun eivät saaneet omaa esitystään läpi hallituksesta. Melkoisen säälittävää….
Lopuksi rattoisa laulu tälle Jussin käynnistämälle sirkukselle, kun kuulemma on alan ammattilaisia.
http://www.youtube.com/watch?v=hG-E1KFvMz8
Antti K | 13.12.2011 | 17:06
Kommenttiraidan sankareille kerrottakoon, että selvyyden saaminen asiaan tuntui olevan myös hallitusryhmien tahto, joten puheet politikoinnista kannattaa unohtaa. Kun asiaan saadaan hallinto-oikeuden kanta, ei siitä tarvitse jokaisessa järjestäytymiskokouksessa erikseen vääntää.
Eero | 13.12.2011 | 19:48
Varmasti myös hallitusryhmillä on voimakas pyrkimys saada asia päätökseen, sillä vaikeuttaahan tällainen oleellinen esitys koko edustajiston toimintaa. Useimmat edustajat varmaankin haluaisivat aloittaa oikeasti opiskelijoiden asioiden ajamisen mahdollisimman nopeasti.
Politikointiajatuksilta on kieltämättä vaikea välttyä, kun tarkastelee oikaisuvaatimuksen tehneiden edustajien ryhmätaustoja, jotka ikään kuin muodostavat poliittisen kokonaisuuden. Kuka voi rehellisesti vakuuttaa itselleen, että tässä ajetaan vilpittömästi ylioppilaskunnan jäsenten etua?
Hei broilerit! | 13.12.2011 | 22:12
Tähän kieltämättä äärimmäisen tärkeään tasa-arvo-ongelmaan olisi olemassa hyvin helppo ratkaisu: Valitsette sinne hallitukseen vielä kaksi peukalonpyörittäjää lisää - yhden naisen ja yhden miehen. Näin naisten suhteellinen osuus nousee 40 prosenttiin ja TASA-ARVO on toteutunut! Hallelujaa!
No vakavammin sanottuna joillekin voisi tehdä ihan hyvää pohtia, mitä tasa-arvon käsitteellä mahdollisesti tarkoitetaan ihan noin niinku lakikirjojen ja asetusten ulkopuolella (Ymmärrän että tämä saattaa tehdä tiukkaa, mutta yrittäkää.) Onko tasa-arvo sitä, että tämän tyylisiä henkilövalintoja tehdään sukupuolen perusteella vai siitä riippumatta?
Feministi | 14.12.2011 | 21:47
Onko hallituksen valittujen jäsenten sukupuoli varmennettu? Millä määritelmällä on päädytty siihen, että siellä on nyt _varmasti_ 5 miestä ja 3 naista? Kenties väliin mahtuu yksi topakka intersukupuolinen, kenties sitä itsekään tietämättä.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
Onko kyseessä tietämättömyys vain huolimattomuus, mutta biojäte tunnistetaan sekajätettä huonommin."
- Amk-opettaja:
Jos Ruotsissakin voidaan lääkärit ja sairaanhoitajat kouluttaa samassa organisaatiossa, joka on hallinnollisesti yhdistetty, niin miksi ei Suomessa. Koko korkeakoulusektorille... - Juha Makkonen:
Näin olisi voinut käydä Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun välille jos konsortiohanke ei olisi pysähtynyt esiin nousseen yliopistofederaatio aka Itä-Suomen... - Vesa:
Pakko vielä lisätä, että halusi sitä tai ei, niin EU pakottaa tähän muutaman vuoden sisällä. Sekä ammattikorkeatutkinnon että yliopiston kanditutkinnon luokitus on D EU:n...






