Nykyisen kokoonpanon lopullinen livesinetti

Peer Güntin tuoreen livealbumin biisikattaus on liki pitäen yhtyeen tuotannon best of. 19 kappaleen kokonaisuus sisältää lähes kaikki keskeisimmät iskusävelmät debyyttialbumin terävimmistä vedoista I Don’t Wanna Be A Rock N’ Roll Star, Train Train sekä Street 69 viimeisimmän studioalbumin Buck the Oddsin energisiin raitoihin I Play It Cool sekä Hellborn Man.
Slovarit tuovat kokonaisuuteen oman kaivattavan lisänsä. Mukana ovat tietty legendaariset Losin’ My Mind sekä Years on the Road, mutta myös harvinaisempi helmi Down by the Shadow. Günt-klassikoiden lista on varsin pitkä ja vaikuttava: Bad Boys Are Here, Backseat, Bartender, T bone Steak and a Bottle of Beer, Shotgun Wedding, Motorcycle Woman, No Guts No Glory. Vuoden 1990 upealta Don’t Mess with the Countryboys-albumilta mukaan ei ole mahtunut yhtään näytettä; erityisesti avausraita When Hell Breaks Loose olisi tehnyt terää.

Toisaalta ainoa hieman turhempi valinta koko levyllä on Kinks-pastissi Crazy Wild One. Sen tilalle olisi mieluusti kelpuuttanut esimerkiksi Red Chevyn. Güntin ensimmäinen täyspitkä livelevy on totta 35 vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen.
Vuonna 1987 julkaistun Bartender-minilp:n kakkospuoli oli äänitetty parilta Tavastian-keikalta ja livedvd:t on julkaistu niin legendaarisimmalta kokoonpanolta kuin nykyiseltä miehitykseltä, näistä ensiksi mainittu myös audiona.
Vaikka Güntin tuoreen liven nimi pitäisi ottaa konkreettisesti, on se kerrassaan vakuuttava ja tarpeellinen dokumentti yhtyeen nykyisen miehistön keikkakunnosta siitäkin huolimatta, ettei kaikista kappaleista ole tarjolla aivan nappiin onnistuneita versioita. Kiitos Timo, Sakke ja Pete.

Peer Güntin Live today, gone tomorrow ilmestyy 15. kesäkuuta