SYL: Lukukausimaksut eivät nopeuta valmistumista
08.09.2010 klo 1.42 | Pasi Huttunen
Lukukausimaksut eivät edistä korkeakouluopiskelijoiden opintoja tai paranna korkeakoulujen läpäisyastetta. Tämän osoittaa SYL:n puheenjohtaja Matti Parpalan mukaan OECD:n eilen julkaisema Education at a Glance -raportti.
“On siis aika myöntää, että nämä suomalaisessakin keskustelussa aika ajoin kuullut väitteet eivät pidä paikkaansa”, toteaa Parpala.
Raportin mukaan läpäisyasteet ovat käyttökelpoinen mittari arvioitaessa korkeakoulujärjestelmien sisäistä tehokkuutta. Suomessa läpäisyaste pieksää OECD:n keskiarvon toisin kuin monissa maksullisen koulutuksen maissa.
“Yhdysvalloissa jopa yli puolet korkeakouluopintonsa aloittaneista jää ilman tutkintoa. Kaiken kaikkiaan tutkimus osoittaa, että lukukausimaksut ja läpäisyaste eivät korreloi keskenään.”
Läpäisyastetta voitaisiin SYL:n mukaan parantaa toisen asteen opinto-ohjausta parantamalla ja helpottamalla korkeakoulujärjestelmän sisäistä liikkuvuutta. Lisäksi haluttaisiin eroon välivuosista.
“älivuodet ovat keskeisin syy sille, että valmistumisikämme ovat korkeat. Olemme suhtautuneet positiivisesti valintajärjestelmien uudistamiseen, jolla pyritään parantamaan sekä korkeakoulutukseen pääsyä että alanvaihtokäytäntöjä”, toteaa Parpala.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Anne-Mari:
Asiaa! Edustan itse 94-2000 pienen opiskelijamäärän (75 kurssillaan) aikana opiskellutta lääkäriä. silloin meitä oli max 6 samassa ryhmässä. Opetan edelleen silloin tällöin ja... - Grandfather.:
Äitimyytti on kyseenalaistettu. ” Lastensuojelijoita” on alettu kouluttamaan ja palauttamaan ruotuun, sekä yliopistojen, että viranomaisten toimesta, Etelä-Karjalan... - Heikki Junkkari:
Niin, eihän lääketieteen opiskelijoilla ole mielessään mikään muu kuin raha. KOTA - tietokannan mukaan lääketieteen koulutusalalla ylempää korkeakoulututkintoa...








