Darren Aronofskyn uutuus Black Swan on kiitetty, kiistelty, ylistetty, haukuttu ja palkittu. Kauniisti kuvatussa trillerissä New York City Ballet’n ballerina Nina etsii Joutsenlammen pääroolia varten Mustaa Joutsenta ja epäonnekseen löytää sen niin itsestään kuin muista.
Vaikutteita on haettu muun muassa Polanskin elokuvista, ja elokuva on tietoisesti merkkiteoksilla maustettu. Black Swan ei pyri loistamaan omaperäisyydellään, vaan kuten elokuvan Joutsenlampi, se on samaan aikaan tuttu ja moderni. Clint Mansellin alkuperäiseen Joutsenlampeen pohjautuva musiikki toistaa baletin teemaa ja kertaa ajatusta vanhan ja uuden kohtaamisesta onnistuneesti.

Hentoinen Nina on tunnollisen tytön perikuva. Mitä kovemmin Nina yrittää yltää hänelle asetettuihin tavoitteisiin, sitä syvemmälle ballerina uppoaa omaan eristyneeseen maailmaansa. Todellisuus ja harhakuvitelmat sekoittuvat, kun mieli murenee ja ruumiillinen maailma rapistuu.
Elokuva osoittaa, mitä äärimmilleen ruoskitun nuoren naisen elämässä voi pahimmillaan tapahtua. Tosielämän esimerkkejä ei tarvitse etsiä kaukaa: nuoret stressaantuvat ja sairastuvat sitä mukaa, kun kehityksen tahti kovenee.
Ylihuolehtiva äiti epäonnistui omalla tanssiurallaan, ja Nina on hänelle sätkynukke, joka suorittaa äidin puolesta. Äiti on pitänyt huolen, ettei Nina hairahdu tanssin ulkopuoliseen maailmaan, joka ironista kyllä voisi pelastaa tytön. Pinnallisen ystävällinen Lily taas herättelee Ninan pimeää puolta silloin, kun sitä pitäisi kitkeä pois.

Ei sinänsä hämmästytä, että aidot tanssin ammattilaiset ovat tuohtuneita leffasta – kukapa ei vetäisi palkokasvia nenään, kun oma huolella mystifioitu ala riisutaan paljaimmilleen. Elokuvan synkkyyden arvostelu osoittaa kuitenkin vähintäänkin kehnoa genretuntemusta. Jännityselokuvissa kun harvoin on tapana kuvata tapahtumia ilon ja onnistumisen kautta.
Tanssia harrastaneen Portmanin taitojen haukkuminen taas olisi niin alhaista, etten ala sitä edes kommentoimaan. Paitsi sen verran, että puolen vuoden harjoittelun tulos näytti tavallisen katsojan silmään sujuvalta ja elegantilta. Tanssikohtauksia täydennettiin kameran jatkuvalla liikkeellä, mikä lisäsi tanssin illuusiota ja loi vauhdikasta tunnelmaa.
Kaikille tämä ei tunnu olevan selvää, mutta Black Swan, kuten muutkin Hollywood-elokuvat, on tehty dollarinkuvat silmissä. Kurinalaisena pidetty baletti luo tarinalle näyttävät puitteet, ja elokuvan lähtökohta on uskottava. Panokset ovat kovat, ja tanssijoiden välille syntyy pakostakin jännitettä.
On kerrassaan loistavaa, jos elokuvaa arvostelleet ballerinat ovat saaneet edetä urallaan onnellisten kokemusten kautta. Useimmat meistä joutuvat ikävä kyllä kohtaamaan myös Mustan Joutsenensa.