DOC LOUNGE – Hiljattain uutisoitiin surrealistisen tragikoominen episodi, jossa seitsemänvuotias amerikkalaispoika Walker Greentree. kirjoitti amiraali William H. McRavenille kysyäkseen, kummat ovat hiljaisempia, ninjat vai amerikkalaiset SEAL-erikoisjoukot.
“Ninjat ovat ehkä hiljaisempia kuin SEAL-joukot, mutta me olemme parempia uimareita ja parempia käyttämään aseita sekä räjäyttelemään asioita. Pystyn pidättämään hengitystäni todella pitkän aikaa, mutta yritän olla tekemättä sitä jos ei ole aivan pakko. Muista, että jos haluat olla SEAL, sinun täytyy tehdä kaksi asiaa: kuunnella vanhempiasi ja olla kiltti toisille lapsille. Jos teet niin, voi sinustakin tulla SEAL”, kirjoitti McRaven takaisin.
Melkein sympaattisen tarinan kontrasti ympäri maailmaa tappolistan kanssa reissaavasta hampaisiin asti aseistautuneesta, täydet mellastamisvaltuudet presidentiltä saaneesta sotilasjoukosta kertovan todellisuuden kanssa on melkoinen.
Se, että Yhdysvaltain sota terrorismia vastaan on maan omien lakien ja kansainvälisen oikeuden viimeisillä rajamailla tasapainottelevaa, erittäin rumaa puuhaa, on ollut hyvin tiedossa. Doc Loungessa Kerubin salissa heti Uljas kysyy: Tuottaako turvallisuuspolitiikka turvallisuutta -keskustelutilaisuuden jälkeen esitettävä Dirty Wars (2013) on silti kylmäävä vilkaisu salaisuuksien verhon taakse.
Dokumentti on rakennettu niin, että se seuraa tutkivan journalistin Jeremy Scahillin selvitystyötä, joka alkaa Afganistanista ja päätyy Somalian kautta Jemeniin. Scahill on jo aiemmin ravistellut Yhdysvaltain hallintoa Blackwater-raportoinnillaan, joten sankaritoimittajan varaan on katetta rakentaa. Itse selvitettävät asiat eivät silti huku sankaritarinan alle, ja valittu tarinankuljettamisen tapa toimii erinomaisesti.
Tyylillisinä tehokeinoina käytetään dokumentissa paljon Scahillin tuskailua tutkimustensa kanssa ja kärsiviä ilmeitä hänen kuunnellessaan hirveillä tavoilla kuolleiden uhrien omaisten tarinoita. Toinen dokumentista silmille pomppaava tehokeino ovat omaisiaan menettäneet suloiset lapset Afganistanissa ja Jemenissä. Ja kyllähän ne tehokeinot tehtävänsä täyttävät. Alkaa vähän surettaa ja vituttaa.
Scahill pääsee Afganistanissa JSOC-nimisen (Joint Special Operations Command) salaisen sotilasjoukon jäljille ja käy ilmi, että se käy salaista sotaansa ympäri maailmaan presidentti Barack Obaman hyväksynnällä. Keinoina ovat salamurhat ja lennokki-iskut. Esimerkiksi Somaliassa terroristeiksi epäilltyjen surmaaminen on ulkoistettu paikallisille sotapäälliköille. Heidän keinonsa vielä tylympiä kuin amerikkalaisilla.
Julkisuuteen JSOC tuli sittemmin onnistuneen Osama Bin Ladenin tappo-operaationsa jälkeen. Tätä nykyä porukka onkin osa amerikkalaista sankaritarustoa. Kuten yltä käy hyvin ilmi, se on osattu taitavasti valjastaa PR-käyttöön.
Terrorisminvastaisen sodan popularisointia on toki tehty muutenkin runsaasti. Dokumentin henkilögalleriasta löytyy myös Anwar Al-Awlaki. Al-Awlaki on päässyt dokumentin lisäksi pahikseksi myös Daniel Silvan jännitysromaaniin Portrait of a Spy (2011), joka kertoo terrorisminvastaisesta sodasta israelilaisen salamurhaajan näkökulmasta. Silvan teokset ottavat varsin selkeästi kantaa myös likaisten keinojen käytön puolesta.
Al-Awlaki, Yhdysvaltain kansalainen ja maltillisena amerikkalaismyönteisenä islamin saarnaajana uransa aloittanut imaami radikalisoitui Irakin sodan myötä ja käänsi kelkkansa ryhtyen Al-Qaedan agitaattoriksi. Hänkin pääsi JSOCin tappolistalle ja ohjus tavoitti hänet lopulta Jemenin vuoristossa. Scahill kuvaa dokumentissaan Awlakin päätymistä tappolistalle terrorisminvastaisen sodan käännekohdaksi. Yhdysvaltain kansalainen päätettiin tappaa, mutta syytteitä ei koskaan nostettu. Edes häntä vastaan kasattua todistusaineistoa ei julkistettu.
Erityisen ironista on, että dokumentti antaa ymmärtää Al-Qaedan ylipäänsä pesiytyneen Jemeniin vasta reaktiona amerikkalaisten ohjusiskuihin maassa. Amerikkalaisten erikoisjoukkojensa kahlatessa läpi tappolistaansa syntyy pelkästään vahingossa surmattujen omaisten vihasta jo uusi, entistä laajempi lista. Yksi Scahillin haastatelluista Afganistanissa sanoo suoraan, että hän olisi halunnut pukea pommiliivin ja lähteä sotimaan amerikkalaisia vastaan kostaaksen omaistensa kuoleman. Muut amerikkalaisten iskusta selviytyneet, miehen isä ja veli eivät päästäneet häntä.
Synkän draaman kaari saavuttaa dokumentissa vääjämättömän tuntuisen huipennuksensa, kun amerikkalainen ohjusisku tappaa myös Al-Awlakin 16-vuotiaan pojan, Abdulrahman al-Awlakin. Iskulle ei dokumentissa löydetä mitään varsinaista syytä.
“Tapettiinko hänet sen vuoksi, mikä hänestä olisi saattanut tulla? Tarinalla terrorismin vastaisesta sodasta ei ole loppua, sillä siitä on tullut itseään toteuttava profetia”, Scahill pohtii.
Seitsemän ikäinen Greentree ja 16-vuotias Al-Awlaki ovat molemmat tavallaan uhreja, mutta ensimmäinen on toki sentään hengissä kertomassa siitä.
Uljas kysyy: Tuottaako turvallisuuspolitiikka turvallisuutta? Kerubin salissa 17.10. alkaen kello 17. Kello 19 samassa paikassa Doc Lounge Joensuu-dokkariklubilla USA:n salaisiin sotaoperaatioihin pureutuva Dirty Wars (2013).