Mikkosen mukaan naisrauhaa käytetään keppihevosena

Teksti: Pasi Huttunen

Kansanedustaja Krista Mikkosen (vihr.) mukaan Perussuomalaiset Naiset ja Perussuomalaiset Nuoret käyttävät naisrauhaa keppihevosena maahanmuuttovastaisuudelle. Hän viittaa järjestöjen 23. huhtikuuta pidettävään mielenosoitukseen Joensuussa.

Mikkosen mukaan naisten turvallisuutta voitaisiin edistää tehokkaasti toimeenpanemalla Istanbulin sopimus, eli naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus.
”Perussuomalaisten nuorten ja naisten tulee vaatia tätä omilta ministereiltään”, hän ehdottaa.
Esimerkiksi työ- ja oikeusministerin salkku on perussuomalaisilla.

Sopimuksen toimeenpanemisesssa on Mikkosen mukaan Suomessa vielä tekemistä. Eri puolella maata pitäisi olla esimerkiksi 13 raiskauskriisikeskusta kun niitä on tällä hetkellä yksi. Lisäksi sopimus edellyttää turvakotipaikkojen lisäämistä ja ympärivuorokautisen puhelinpalvelun perustamista.
”Väkivallan ehkäisyssä ei olla edetty, ja uhrien tukipalvelut ovat täysin riittämättömät”, hän toteaa.